Hyvä paha soija
Kuiva soijapapu sisältää 38 % proteiinia, mikä on kaksi kertaa niin paljon kuin sianlihassa ja kolme kertaa niin paljon kuin kananmunassa. Soijapapu sisältää merkittäviä määriä kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja.
Tästä huolimatta 85 % soijan sadosta maailmassa syötetään tuotantoeläimille. Suomeen tuotiin 200 miljoonaa kiloa soijaa vuonna 2005; tästä 96 % käytettiin eläinten rehuksi. Käytännössä ainoastaan luomueläinten valkuaisrehu on jotain muuta. Tämäkin johtuu siitä, että rehusoijaa ei myydä luomuna. Maailman soijakaupasta 90 % on geenimuunneltua soijaa.Soijanviljely on karjankasvatuksen ohella pääsyitä sademetsien tuhoutumiseen. Soijantuotantoa kasvattaa eniten rehuteollisuuden kysyntä. Brasiliassa uhan alla ovat metsäsavanni sekä sademetsien reuna-alueet, Pohjois-Argentiinassa ja Paraguayssa atlanttiset sademetsät, Argentiinassa, Boliviassa ja Paraguayssa chaco-savanni.
Amazonian Brasiliassa sijaitsevia metsiä on tuhottu 1970-luvulta lähtien lähes kaksi kertaa Suomen kokoinen alue. Vuonna 2007 Amazonian metsäkato kiihtyi entisestään. Hakkuiden lisäämisen syynä on pitkälti soijan ja naudanlihan maailmanmarkkinahintojen nousu. Sademetsien tuhoutuminen aiheuttaa muiden ympäristöongelmien ohella noin viidenneksen maapallon kasvihuonekaasupäästöistä.
Teksti: Laura Räsänen
Kasviuonekuva: Pertti Taskinen, piirros Max Liimatainen
Laura Räsänen on alkujaan erämaidensuojelija ja biologi, nyttemmin ympäristöalan sekatyöläinen. Vuosituhannen vaihteesta eteenpäin Laura edisti Järkevä-koordinaattorina kestävää kehitystä Järvenpään kaupungilla. Ympäristöprojektien sekä, agilityn ja tokon eli koiraharrastustenn, jalkoihin jää kotitarvepuutarha ja talon remontointi.Lähteet ja lisäietoja
- Ekolo (2008): Soija www.ekolo.net/show.php?page=soija
- Kuningaskuluttaja, Yle (2007): Gmo-vapaus tulevaisuuden myyntivaltti? 30/08/2007. http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1861 Maailman soijakaupasta 90 prosenttia on jo geenimuunneltua soijaa.
- Koskinen, S. (2006): Tuontisoija mahdollistaa eurooppalaisten lihankulutuksen. Nuorten Luonto 6/06 http://takku.net/article.php/20070619191137592
- WWF (2008): Soijapavun viljely uhkaa maailman arvokkaimpia sademetsäalueita www.wwf.fi/ymparisto/metsat/sademetsat/soija.html
- WWF (2008): Sademetsä ja ilmastonmuutos www.wwf.fi/ymparisto/ulkomaan_hankkeet/borneo/sademetsat_ilmastonmuutos.html
- Tike (2006): Ravintotase. www.matilda.fi/pls/portal30/rpportal.matilda_julkaisut.showfile?docid=1266&versio=1216137236&fileid=6481 Vuonna 2005 Suomeen tuotiin vajaat 200 miljoonaa kiloa soijaa.
- Tullihallitus, tilastoyksikkö (2006): Ulkomaankauppa 2005. CD-ROM.
Suomeen tuodusta soijasta noin 96 % käytetään eläinten rehuksi - Eurostat. 2007. Euroopan yhteisöjen tilastotoimisto. Saatavilla:
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page?_pageid=1090,30070682,1090_33076576&_dad=portal&_schema=PORTAL Vuonna 2006 EU toi soijaa yli 14 miljoonaa tonnia - www.fineli.fi Keitetyssä soijapavussa valkuiaista 16,1 %, keitetyssä kananmunassa valkuaista 12,5 %.
< Ympäristön kannalta mielekkäästä ruuantuotantorakenteesta tarvitaan tutkimusta | Riisi - metaania >

