Omat työkalut
SLL Piiri Luonto ja ympäristö Energia ja ilmastonmuutos Ilmasto lautasella Ohjeita ilmastovastuullisille friikeille

Ohjeita ilmastovastuullisille friikeille

Tähän on koottu sekalaisia neuvoja muutoksen tueksi. Kaikki ohjeet eivät sovi kaikille. Useimpien on helpointa muuttaa tapojaan vähän kerrallaan, mutta joillekin sopii kertarysäys.

loisto-kh.jpgLisää ohjeita kaikkien arkeen.

Opettele käyttämään kaalia monipuolisesti

Herkullista, terveellistä, halpaa ja säilyvää talvisalaattia syntyy seuraavista aineista:

- Tee kastike: 3 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä ja 1 rkl viinietikkaa (sekä valkosipulia, rakuunaa, meiramia, timjamia tai muita mausteita). 
punajuuripaistos- Leikkaa n. 0,5 kg kaalia (ja pieni sipuli, mahdollisesti porkkanoita tai eurooppalaista omenaa) ohuiksi siivuiksi.
- Sekoita kaali, (keitettyjä papuja) ja kastike. Anna tekeytyä viileässä vähintään 2 tuntia. Valmis salaatti säilyy ainakin viikon.

Valitse ilmastovastuullista ruokaa aina, kun sitä on tarjolla

Kysyntä lisää tarjontaa niin ravintoloissa kuin opiskelija- ja työpaikkaruokaloissakin.

Tarjoa vieraille ilmastovastuullista ruokaa ja kerro herkullisen aterian päätteeksi, mitä erikoista ateriassa oli.

Perusta ruokapiiri

Tavallisten kauppojen ruoka tulee keskustukkujen kautta, eikä niissä myydä lähiviljelijöiden ja pienjalostajien tuotteita usein lainkaan. Perusta vaihtoehdoksi ruokapiiri naapuriesi kanssa, tai työ-, opiskelu- tai harrastusporukalla. Ruokapiirit hyödyttävät sekä tuottajia että piirin jäseniä. Kun välikäsiä ei ole, tulee esimerkiksi luomuruoan hankkiminen huomattavasti edullisemmaksi.

Lisätietoa ruokapiireistä, etenkin Keski-Uusimaalaisista ruokapiireistä.

Pidemmälle menee yhteisömaatalous.

Maxin kokki piirrosOpettele käyttämään papuja ja herneitä monipuolisesti

Tee itse leivänpäällisiä, lisää pieni määrä papuja tai soijarouhetta tuttuun ruokaan tai korvaa reseptien raejuusto keitetyillä pavuilla. Vegaanisia ruokaohjeita Vegaaniliiton  ja Faunan sivuilta

Vältä uunia - suosi hellaa ja kypsentämättömiä ruokia


Monet uuniruokina tunnetut ruokalajit on mahdollista hauduttaa kypsiksi hellalla paistinpannussa tai kattilassa. Näin kypsyvät niin kaalikääryleet kuin valkosipuliperunatkin. Jos on hankkinut mikron tai vedenkeittimen, kannattaa niitä käyttää yksittäisten annosten lämmittämiseen tai kiehuvan veden tarpeeseen.

Myös pää- tai jälkiruuan voi valmistaa kuumentamatta. Ohjeita löydät Elävän ravinnon yhdistyksen ruokaohjeista.

vuohenputken lehtiOpettele tuntemaan villivihanneksia

Aloita vuohenputkesta. Vuohenputki on pihoilla yleinen “rikkaruoho”, jonka tuntee kolmisormisista lehdyköistään. Kosteilla paikoilla kasvava myrkkykeiso muistuttaa hieman vuohenputkea. Vuohenputken varma tuntomerkki on lehtiruodin kouru, ks. kuva sormen kohdata.  Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Vuohenputken nuoret lehdet sopivat ihan kaikkeen, mihin kasviksia yleensä käytetään, salaateista muhennoksiin ja piirakoihin. Sitä kannattaa myös säilöä talveksi kuivaamalla.

Lisää villivihanneksia löydät alan kirjoista ja esimerkiksi Arktisten aromien sivuilta.

logo isompiUmpioi keittoja ja kastikkeita lyhyen pakastamisen sijaan

Pakastin ei ole mikään välttämättömyys valmiin ruuan säilyttämiseksi. Kotona voi helposti ja nopeasti tehdä säilykkeitä. Muutaman viikon säilyvyys jääkaapissa tai kellarissa onnistuu ruualle kuin ruualle, kunhan siinä on nestettä niin, että purkin voi täyttää (lähes) ilmattomaksi. Tarvitaan suunnitelmallisuutta, huolellisuutta ja hyväkuntoisia lasipurkkeja sekä kansia, jotka taipuvat keskeltä alas. Kansien kunto on syytä tarkistaa silmämääräisesti sekä kokeilemalla, että suljetut purkit pitävät vettä.

Parasta on liottaa puhtaita purkkeja ja kansia 12 - 24 tuntia ennen käyttöä. Sen jälkeen niitä ei tiskata tai kuivata sisäpuolelta, kuumuus riittää desinfioimaan purkit. Homeiden itiöt kestävät kiehuvaa nestettä. Kosteus herättää itiöt lepotilastaan, jolloin kiehuvan kuuma ruoka tappaa ne. Jos lasipurkit ovat hyvin kylmiä täytettäessä, ne saattavat haljeta. 

Purkit täynä kuumaaKiehuvan kuuma ruoka pyritään laittamaan purkkeihin niin, että ilmaa ei jää ollenkaan. Käytännössä sitä jää kuitenkin aina vähän. Ruoka kannattaa tiivistää hyvin esimerkiksi lusikalla ja kaataa viimeisenä lisää nestettä lähes piripintaan. Kierteiden ja reunan ylälaidan pyyhkimiseen on hyvä varata puhdas rätti.

Kansi suljetaan tiiviisti, muttei liioitellun tiukalle. Muuten sen avaaminen on todella vaikeaa. Purkit laitetaan kansi alaspäin vieri viereen ja peitellään hyvin. Kun ne ovat jäähtyneet niin, että niitä voi käsitellä paljain käsin, jäähdytetään ne mahdollisimman nopeasti ja säilytetään viileässä. Kun purkin keskiosa on painunut alas, tyhjiö on syntynyt. Jos tätä ei ole tapahtunut, säilykkeen teko on epäonnistunut. Tällöin ruoka on syötävä muutaman päivän kuluessa.

Tarkkaile purkkeja säilytyksen aikana. Älä syö ruokaa, jos purkkiin on säilytyksen aikana päässyt ilmaa ja keskikohta on koholla. Kannattaa käyttää pienehköjä yhden aterian kokoisia purkkeja. Näin hukka on vähäisempi, jos jotain menee pieleen.

Kasvihuonekuva: Pertti Taskinen, pirros: Max Liimatainen, teksti ja muut kuvat: Laura Räsänen

Lisää ohjeita kaikkien arkeen ja lisää reseptejä.

Tehdyt toimenpiteet