Ekologisen verouudistuksen sisältö

Ympäristöperusteinen energiaverotus

Energiaverotuksen ensisijaisena tavoitteena on kannustaa energiansäästöön sekä ohjata polttoainevalintoja pääasiassa uusiutuviin energialähteisiin. Jotta nämä tavoitteet toteutuvat, tarvitaan suunnitelma veron vähittäisestä korottamisesta tasolle, jolla verolla on kyseinen ohjausvaikutus. Pitkän aikavälin korotusaikataulu vähittäisine, ennakoitavine korotuksineen on tarpeen, jotta energian käyttäjillä on aikaa sopeuttaa toimintansa tuleviin muutoksiin. Näin saavutetaan ympäristötavoitteet, mutta vältytään turhilta negatiivisilta sivuvaikutuksilta.

Hiilidioksidi- ja energiaverot
Jotta ilmastonmuutosta voidaan hillitä, energiajärjestelmää on suunnattava pääasiassa uusiutuvia energialähteitä hyödyntäväksi. Vuoden 1997 uudistuksessa luovuttiin kuitenkin sähköntuotannon polttoaineiden verottamisesta ja siirryttiin pelkästään lopputuotteen eli sähkön verottamiseen. Uudistus heikensi huomattavasti mahdollisuuksia ohjata sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä.

Sähköntuotannossa käytettävien polttoaineiden hiilidioksidivero ja uusiutumattomia energialähteitä koskeva vero olisi saatava takaisin sähkön kulutusveron rinnalle. Näin johdonmukaistettaisiin energiaverotusta ja lisättäisiin sen ympäristöohjaavuutta.

Energianverotuksen pitäisi tukea sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, mikä on mahdollista esimerkiksi lauhdetuotannon sähköveron korotuksen avulla. Tämä voidaan tehdä joko laatimalla erillinen vero hukkalämmölle tai nostamalla sähköveroa yleisesti ja lisäämällä vastaavasti veronpalautuksia uusiutuville energialähteille.

Sähkön veroporrastuksen purkaminen
Nykyisin sähkön valmistevero on porrastettu kahteen veroluokkaan. Teollisuudessa ja ammattimaisessa kasvihuoneviljelyssä käytetystä sähköstä suoritetaan alemman veroluokan mukainen vero. Muut, kuten kotitaloudet, rakennusala, tukku- ja vähittäiskauppa sekä palvelutoiminta, maksavat korkeampaa veroa käyttämästään sähköstä. Sähköntuotannon päästöt ovat kuitenkin samat riippumatta siitä kulutetaanko tuotettu sähkö teollisuudessa tai palvelusektorilla. Veroporrastus tulisikin purkaa, jotta vero olisi tasapuolisesti sama kaikille toimijoille ja kuluttajille. Nykyinen veroporrastus suosii toisia toimialoja toisten kustannuksella. Jos joitakin toimialoja halutaan tukea, tulisi tämä tehdä läpinäkyvästi ja avoimesti muilla keinoilla, ei energiaverotuksen kautta.

Verohelpotusten uudistaminen
Energiaverotuksen uudistaminen tarkoittaa myös ympäristölle haitallisten verohelpotusten asteittaista purkamista. Tällainen verohelpotus on nykyisin myönnetty turpeelle, joka on käytännössä uusiutumaton, runsaasti kasvihuonepäästöjä tuottava energianlähde. Näitä verohelpotuksia olisi tarkistettava saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti. Tämä nopeuttaisi turpeen korvaamista kotimaisilla uusiutuvilla energialähteillä.

Rikki- ja typenoksidiverot
Rikkiveron sekä typenoksidiveron asettaminen tukisivat osaltaan energiaverotuksen ja ekologisen verouudistuksen toteuttamista Suomessa. Esimerkiksi rikkivero parantaisi sekä biopolttoaineiden että maakaasun kilpailukykyä energiamarkkinoilla.

Liikenteen verotuksen kokonaisuudistus

Liikenteen verotuksen kokonaisuudistus merkitsee fossiilisten polttoaineiden tiukempaa verotusta sekä ajoneuvoveron porrastamista polttoainekulutuksen ja ympäristövaikutusten mukaan. Lento- ja laivaliikenteen päästöjen vähentäminen muodostaa tulevaisuudessa yhä tärkeämmän osan kokonaisvaltaista ja kustannustehokasta liikennealan ympäristöpolitiikkaa.

Liikenteen ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen edellyttää lisäksi mm. yhdyskuntarakenteeseen liittyviä ratkaisuja, joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen voimakasta kehittämistä, tavaraliikenteen tehostamista, informaatioteknologian kehittämistä sekä keskustelua liikennetavoista ja -arvoista.

Seuraavan hallituksen olisi pohdittava muun muassa työmatka-autoilun verotuen poistamista. Mikäli verotukea aiotaan edelleen myöntää, olisi se suunnattava julkisilla kulkuvälineillä tapahtuviin työmatkoihin.

Hallituksen olisi ehdotettava myös lentoliikenteessä käytetyn polttoaineen verovapauden poistamista. Tämä hillitsisi lentojen määrää ja tukisi puhtaampien teknologioiden käyttöönottoa. Vaihtoehtoisesti hallitus voisi harkita laskeutumisveron käyttöönottoa.

Kestävän käytön yhteiskunta ja jätepolitiikka

Teollisuusmaiden tuotanto- ja kulutustavat on määritetty YK:ssa pääasialliseksi syyksi globaaleihin ympäristöongelmiin. Ratkaisuksi on esitetty luonnonvarojen tuottavuuden lisäämistä kymmenkertaiseksi 50 vuodessa. Tarvittavaa muutosta on kuvattu siirtymiseksi läpivirtausyhteiskunnasta ylläpitoyhteiskuntaan. Tällaista kehitystä voidaan kannustaa mm.:

- verottamalla raaka-aineiden käyttöä
Tällaisia veroja ovat esimerkiksi eräissä maissa jo käytössä oleva soravero, öljyvero, puun kantovero tai vesijohtoveden käyttövero.

- verottamalla tuotteita tai pakkauksia
Hyvä esimerkki tästä on kertakäyttöisten olut- ja virvoitusjuomapakkausten vero. Suurelta osin sen ansiosta Suomessa syntyy vain 85 kg pakkausjätettä henkeä kohden vuodessa, kun EU-maiden keskimääräinen vastaava luku on 170 kg. Pakkausvero tulisi laajentaa koskemaan kaikkia markkinoille tulevia pakkauksia, mikä suosisi niukkaa pakkaamista ja uudelleentäytettäviä pakkauksia. Muita verotettavia tuotteita voisivat olla esimerkiksi kertakäyttöaterimet ja -paristot.

- verottamalla jätteen tuottamista
Nykyisin jäteveroa peritään vain kunnallisille kaatopaikoille tuotavasta jätteestä. Jäteveron piiriin tulisi nopeasti saattaa sekä yksityiset eli lähinnä teollisuuden kaatopaikat että polttoon toimitettava jäte. EU:n ja Suomen jätepolitiikan ensisijainen tavoite on jätteiden synnyn ehkäisy. Toiseksi tärkein tavoite on kierrätys raaka-aineeksi, sen jälkeen energiana hyödyntäminen ja viimeisenä jätteen turvallinen loppusijoitus. Tuotantoon, kulutukseen ja kaikkeen jätteen tuottamiseen kohdistuvat verot edistäisivät nimenomaan tärkeimmäksi katsottua jätteiden synnyn ehkäisyä.

- keventämällä työn verotusta
Luonnonvarojen tehokas käyttö on monissa tapauksissa työvoimavaltaista. Palvelumyynti mahdollistaa pakkausten vähentämisen, käsityön suurempi osuus tuotannossa kestävien ja pitkäikäisten tuotteiden valmistamisen, vuokraus- ja liisauspalvelut tuotteiden nykyistä tehokkaamman käytön, huolto-, korjaus- ja päivityspalvelut tuotteiden pitkäikäisyyden lisäämisen. Tällaisten palveluiden kilpailukyky paranisi esimerkiksi alentamalla palveluiden arvonlisäveroa sekä työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja. Samalla suunnattaisiin innovaatioita ja teknologian kehitystä luonnonvaratuottavuutta lisääviin ratkaisuihin.

Maatalouden ympäristöverot ja -maksut

Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen (MTTL) mukaan laajamittainen siirtyminen luonnonmukaiseen viljelyyn olisi kansantaloudelle parempi vaihtoehto kuin tavanomainen maatalous. Tämä edellyttäisi kuitenkin elintarvikeketjun kehittämistä luomutuotteiden jalostamiseksi, koska monet nykyisin käytetyt keinotekoiset säilöntä-, väri- ja muut lisäaineet ovat luomusäännösten mukaan kiellettyjä.

Suomessa tulisi asettaa erityyppisille torjunta-aineille porrastettu vero, joka määriteltäisiin niiden ympäristöhaitallisuuden mukaan. Torjunta-ainevero parantaisi luonnonmukaisen viljelyn kilpailukykyä kemiallisten torjunta-aineiden käyttöön perustuvaan tavanomaiseen viljelyyn verrattuna. Samanlainen vaikutus olisi myös keinolannoitteita koskevalla verolla.

Ekologisen verouudistuksen keskeiset kriteerit

• Lähtökohtana on ettei kansalaisten kokonaisverotaakka nouse;
• Ympäristöverokertymä käytetään ennen kaikkea työn verotuksen ja sivukulujen alentamiseen;
• Vakaa ja ennustettava verolainsäädäntö toteutetaan vaiheittain pitkällä aikavälillä (10-20 vuotta);
• Verouudistus sisältää pitkäjänteiset tavoite- ja toimenpideohjelmat, joilla luodaan yhteiskunnan eri sektoreille edellytykset suunnitella tulevaisuuttaan;
• Sen perustana on saastuttaja maksaa -periaate, jolloin ympäristöpolitiikka rakentuu oikeudenmukaisuuden periaatteelle (niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien kannalta);
• Verouudistus toteutetaan osana kokonaisvaltaista ympäristöpolitiikkaa (taloudellisia, hallinnollisia ja tiedollisia ohjauskeinoja), jolloin varmistetaan ympäristöpolitiikan kattavuus ja kustannustehokkuus; ja
• Sitä valmistellaan yhteistyössä eri alojen edustajien kanssa (viranomaiset, tutkijat, ympäristö- ja kuluttajajärjestöt, työntekijä- ja työnantajajärjestöt sekä liike-elämä).