Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2017 / 1/2017 / Talven taikaa Kainuussa

Talven taikaa Kainuussa

Talven taikaa Kainuussa

Teksti & kuvat Hanna Kaisa Hellsten

Hyrynsalmen Paljakka on yksi Suomen sadasta luontohelmestä. Paljakanvaaran luonnonpuiston ympäristössä on kirveenkoskematonta vanhaa metsää. Luonnonsuojelija veti lumikengät jalkaan ja suuntasi lumiseen maailmaan.

Näistä puista vanhimmat olivat taimia Isonvihan aikaan 1700-luvulla. Enkä minä ole ensimmäinen kulkija näissä maisemissa.

Kun Paljakanvaaran vanhimmat puut aloittivat kasvunsa nykyisen Hyrynsalmen alueella, kuului Suomi Ruotsin vallan alle

Kun Paljakanvaaran vanhimmat puut aloittivat kasvunsa nykyisen Hyrynsalmen alueella, kuului Suomi Ruotsin vallan alle. Suunnilleen sadan vuoden päästä Elias Lönnrot lähtisi runonkeruumatkoilleen, joista syntyisi kansalliseepos Kalevala. Vuosisadan vaihteessa myös kultakauden kuvataiteilijat ammentaisivat innoituksensa suomalaisesta luonnosta ja ensimmäisiä luonnonmuistomerkkejä alettaisiin suojella tulevia sukupolvia varten. Silloin vanhimmat kuuset olisivat jo kasvaneet korkeiksi ja paksurunkoisiksi puiksi, joiden latvoihin tuuli tarttuisi.

Kuuntelen samojen puiden huminaa kolmesataa vuotta myöhemmin. Paljakanvaaralla ei ihmisen ääniä kuulu. Joulukuussa valoisaa aikaa on vähän, ja haluan ehtiä kiertämään Paljakan luonnonpuiston viereisellä metsäalueella kulkevan Mustarinnan luontopolun. Olen viimeksi ollut tässä metsässä seitsemän vuotta sitten. Itselleni aika on pitkä, metsän mittakaavassa tuskin mitään.

Vaaralla kasvaa valtavia kuusia sekä upeita, järeitä haapoja. Nyt maassa on kunnollinen lumipatja, joka tekee muodoista pehmeitä. Odottelen metsän reunassa kuukkeleita, jotka vuosia aikaisemmin tulivat tervehtimään kulkijaa. Lintuja ei näy, puiden oksat vain keinuvat hiljaa tuulen mukana. Kun hiki muuttuu viluksi, on jatkettava matkaa.

Luontosuhde on syvällä

Ennen kuin Paljakanvaaran vanhimmat puut alkoivat kasvaa, oli Kainuu eränkävijöiden maata. Alueella oli runsaasti riistaa ja kalaisia vesiä. Kainuussa eli saamelaisia, joiden uskomusten mukaan vaaroilla eli hiisiä, jättiläisiä, jotka olivat Pohjolan vanhimpia asukkaita. Etsin Paljakanvaaralta metsissä leikkivien jättien jälkiä, mutta polulla näkyy vain omien lumikenkieni polku.

Kainuu on ollut syrjäseutua, jossa on kuljettu vesiä pitkin aina Oulujärveltä Vienanmerelle asti. Talvisin erämaiden läpi pääsi suksilla. Elanto tuli erältä, helmenpyynnistä ja kalastuksesta. Vakituisesti Kainuu asutettiin 1500-luvulla, kun savolaiset raivasivat peltoja kylmään korpeen. Lappalaiset väistyivät ensin vaaroille, sitten pohjoiseen.

Myöhemmin metsistä saatiin ainekset tervanpolttoon, josta tuli Kainuun pääelinkeino 1850-luvulla. Sittemmin metsistä otettiin ainekset tukkipuuksi ja sellukattilaan. Suurin osa Kainuun metsistä kuuluu valtiolle, ja niiden käytöstä on välillä otettu isostikin yhteen Metsähallituksen ja luonnonsuojelijoiden välillä. Paikallisten tarpeet jäävät helposti jalkoihin, kun hakkuutavoitteet sanellaan pääkaupungista käsin ja samalla valtion maita myydään.

Reilussa kymmenessä vuodessa yli 40 prosenttia Kainuun vanhoista metsistä on muutettu selluksi ja sahatavaraksi. 

Historia toistaa itseään: Kainuu on aina ollut resurssien lähde muualla asuville. Ennen hyödyn metsästä vei tervaporvari, jolle talonpoika oli velkaa. Nyt rahat siirtyvät Metsähallituksen tulostavoitteita paikkaamaan. Reilussa kymmenessä vuodessa yli 40 prosenttia Kainuun vanhoista metsistä on muutettu selluksi ja sahatavaraksi. Hienoja alueita on vielä jäljellä, mutta niihin kohdistuva paine on kova. 

Arkea ja elämyksiä

Nykyisin nälkämaassa ei enää tarvitse täydentää viljaa metsän antimilla. Mutkaton suhde luontoon on kuitenkin säilynyt. Myös Paljakanvaaran kupeessa sienestetään, marjastetaan ja metsästetään. Luontopolun varrella kasvaa syksyisin niin paljon suppilovahveroita, ettei niitä kaikkia ehdi mitenkään kerätä.

Kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi kuvaa kainuulaista luontosuhdetta funktionaaliseksi: luonto on sujuva osa arkea. Luonnon lähellä asuva tuntee kotimetsänsä, ja tuttuihin paikkoihin liittyy myös omia muistoja elämän varrelta. Luonnosta osataan ruuan ohella hakea lohtua ja lääkettä: kylätietäjien ja kansanparantajien tietämys on säilynyt syrjäisessä Kainuussa muuta maata pidempään. 

Nyky-Kainuussa etsitään uusia elinkeinoja luontomatkailusta: hiljaisuudesta, revontulista, metsistä. Luonnossa liikkuessa myös muualta tuleva suomalainen tuntee olevansa vanhojen ja aitojen asioiden äärellä. Kun liikkuu umpihangessa, saa kokea olevansa yksin ja rauhassa. Yksin metsässä oleminen on minulle elämys, jota olen etukäteen odottanut ja jopa romantisoinut mielessäni. Siitä on arkinen liikkuminen kaukana.

Suuntaan kohti Mustarinnan puroa. Nimi viittaa otsoon eli mesikämmeneen. Karhun nimeä ei aikanaan tohtinut sanoa ääneen, niin väkevä oli metsän kuninkaan voima. Paljakan luonnonpuistossa elää karhuja vielä nykyisinkin, mutta vuoden vaihteessa ovat otsot talviunillaan. Jos lykästäisi oikein kovasti, saattaisi kulkija löytää hangesta ilveksen tai jopa suden jälkiä. Nyt lunta on tullut niin paljon, ettei sellainen ole mahdollista. Se on hyvin tavallista täällä päin, sillä Paljakanvaara on yksi Suomen lumisimmista paikoista.

Paljakanvaara on yksi Suomen lumisimmista paikoista.

Luonnonpuiston rajalta joudun kääntymään takaisin. Sinne ei ole retkeilijällä asiaa. Mustarinnan puron varrella kasvavat valtavat kuuset, joiden alle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Puiston rajalla kasvavien puiden runkoihin on maalattu valkoiset raidat, joista erottaa selvästi, missä ihmisten alue päättyy. Koko maassa näin tiukasti suojeltuja alueita on vain 1545 neliökilometrin verran. Paljakan luonnonpuisto on reilun 30 neliökilometrin kokoinen.

Taide yhdistyy luonnonsuojeluun

Paljakalla on oma sijansa myös ihmisille. Luonnonpuiston kupeessa toimiva Mustarinda-talo on lainannut nimensä lähipurosta. Vanhassa kansakoulussa on residenssitoimintaa ekologisia teemoja käsitteleville tutkijoille ja taiteilijoille eri maista. Talossa järjestetään myös näyttelyitä ja monenlaisia tapahtumia.

Saavun pihaan ja otan lumikengät pois jalasta. Talossa ei ole muita kuin minä, sillä seuraava residenssikausi alkaa vasta myöhemmin kevättalvella. Olen saanut ohjeet siihen, miten ympäristöystävällistä energiajärjestelmää hyödynnetään: talossa käytetään maalämpöä, ja katon aurinkopaneelit tuottavat kesäisin sähköä jopa yli oman tarpeen. Nyt on kuitenkin pimeää. Kannan vajasta halkoja sisään ja sytytän tulet leivinuuniin. Polttopuulla tanssivia liekkejä katsoo metsänraukeana vaikka kuinka kauan.

Talon toiminnasta vastaava Mustarinda-seura on ollut aktiivinen luonnonsuojelutoimija. Paljakanvaaran luontopolku on tehty seuran aloitteesta metsäyhtiö UPM:n omistamalle metsäalueelle. Yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin, Luonto-Liiton sekä luontomatkailutoimijoiden kanssa Paljakanvaaran ympäristöä on ehdotettu Ylä-Kainuun kansallispuistoksi vuonna 2012.

 Liito-oravan lisäksi täällä esiintyy myös useita harvinaisia kääväkkäitä.

Suojelutavoitteita on perusteltu alueella tehtyjen luontokartoitusten pohjalta. Liito-oravan lisäksi täällä esiintyy myös useita harvinaisia kääväkkäitä, kuten erityissuojeltava keltarihmakääpä. Nämä puiden sienet toimivat indikaattoreina, jotka kertovat siitä, mille muille vanhan metsän lajeille alue sopii. Vaaran itäreuna on suojelullisesti arvokas, ja onkin hienoa, että alueen omistava metsäyhtiö UPM on halunnut sen säästää. Asiaa ehkä vauhditti valtakunnallisten luonnonsuojelujärjestöjen taustatuki asialle.

Luonnonpuiston lähialueet eivät ole täysin luonnontilaisia. Jos lumi ei peittäisi maata, saattaisi kulkija huomata siellä täällä metsänkäsittelystä kertovia kantoja. Paljakanvaaran kupeessakin on avohakkuun jättämiä aukkoja. 

Vaikka aikaa metsän kaatamisesta on jo kymmenisen vuotta, erottuu kuvio selkeästi. Täällä puut kasvavat hitaammin kuin eteläisemmissä metsissä, ja kestää kauan ennen kuin maisema muuttuu entiselleen. Mieleeni tulee vuosia sitten tapaamani luontoyrittäjän kitkerä vinkki. Hän ohjaa ryhmiä katsomaan aina sinne parempaan suuntaan, jotta edes jonkinlainen illuusio erämaista säilyisi pidemmillä koirasafareilla.

On selvää, että Kainuussa metsien voimallista käyttöä ja matkailua on mahdotonta yhdistää. Hakkuilla on tuhottu osa Lönnrotin runonhakumatkoillaan kulkemaa Vienan reittiä Suomussalmella, vaikka toimenpiteitä on vastustettu niin paikallisesti kuin kansallisellakin tasolla. Luontomatkailuyrittäjät toimivat samassa rintamassa luonnonsuojelijoiden kanssa metsäalueiden säilyttämiseksi, ja samalla he myös suojelevat omaa toimeentuloaan.

Kaikista vanhimpien ja hienoimpien metsäalueiden hakkaaminen on lyhytnäköistä. Kestää useita kymmeniä vuosia, ennen kuin samalla paikalla kasvaa jonkinlaista metsää. Voimme yrittää vain arvailla, miltä maailma näyttää silloin, kun nyt istutetut puut ovat kasvaneet Paljakanvaaran vanhimpien kuusten ikäisiksi. Kolmensadan vuoden päästä kaikki tätä lehteä lukevat, heidän jälkeläisensä ja vielä heidänkin jälkeläisensä ovat ikänsä puolesta vainaita. Niin ovat myös heidän elämänsä aikana tapaamansa ihmiset. Ihmisen aika on luontoon verrattuna lyhyt, mutta vaikutus voi kestää kauan. 

Vihreässä ytimessä

Herätessäni huomaan aamun näyttävän kirkkaammalta. Suuntaan heti hämärän hellitettyä ulos, sillä lyhyistä päivistä on otettava kaikki irti. Tänään ei tarvitse tehdä lumitöitä, pilvet ovat kaikonneet. Pakkanen on kiristynyt mukavaksi kymmenasteiseksi pikkuviluksi, joka nostaa punan kulkijan poskipäihin.

Paljakanvaaran korkein huippu nousee 384 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kiipeämällä sen laelle pystytettyyn näköalatorniin pääsee katsomaan maisemia yli neljänsadan metrin korkeudesta. Tornin ympärillä kasvavien kuusten lumiset latvat ovat kuin suoraan postikortista. Matalalla paistava aurinko värjää taivaanrannan pastellinpunaisilla sävyillä. Huimaavan kaunista.

Kun katsoo tornista luonnonpuiston suuntaan, puiden latvat levittäytyvät eteen suurena mattona. Korkealta näkyy kuitenkin kauemmas kuin oikeastaan edes haluaisi nähdä. Metsämattoa halkovat vesialueiden lisäksi hiihtokeskuksen rinteet ja avohakkuiden jättämät arvet.

Luonnonpuiston ja sen lähialueiden ainutlaatuisuus näkyy myös silloin, kun asiaa tarkastelee vielä laajemmasta perspektiivistä. Satelliittikuvassa Paljakan ympäristö näkyy tumman vihreänä alueena, jonka keskellä näkyy nelisakarainen Ristisuo. Mitä kauempaa satelliittikuvaa katsoo, sitä selvemmäksi käy, että vanhat havumetsät ovat käyneet maakunnassa harvinaisiksi.

Vielä ne eivät ole kadonneet. Kainuun sydämessä on tummanvihreä ydin, jonne ihmisellä ei ole asiaa. Sen ympärillä meillä on mahdollisuus kokea välähdyksiä alkuperäisluonnosta, sellaisesta, jossa esi-isämme liikkuivat vuosisatoja sitten.  

Juttua varten haastateltu kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi on kotoisin Hyrynsalmelta. Hänen teoksensa Maaginen aarrekartta – Eräretki 200 kainuulaiseen tarinapaikkaan johdattelee lukijan Kainuun historiaan puutteen ja rikkauksien äärelle. 

LUONTOHELMI: Paljakka
Kuvailu: Paljakan alue Kainuussa tarjoaa luontoharrastajalle harvinaisen palan vanhaa, muokkaamatonta metsäluontoa. Paljakanvaaran ydin on tiukasti suojeltu Paljakan luonnonpuisto, joka perustettiin vuonna 1956. Sen lähiympäristöstä löytyy Suomen ja koko Pohjois-Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisia luonnontilaisia kuusimetsiä. Vanhimmat kuuset ovat jopa 400 vuotta vanhoja. Alueella on myös hienoja soita ja pienvesiä.
Lajeja: liito-orava, saukko, kuukkeli, susi, ilves, helmipöllö, pohjantikka, palokärki, pyy, metso, kurki, sinipyrstö, lukuisia kääpälajeja
Aktiviteetit: Paljakan luonnonpuistossa on kuuden kilometrin pituinen rengasreitti, jolta ei saa poiketa. Polulta on yhteydet laajaan polkuverkostoon Paljakan ja Ukkohallan alueilla. Alueella kulkee kunnan ylläpitämä latuverkosto. Paljakanvaaran korkeimmalla kohdalla sijaitsee lisäksi virkistyskäytössä oleva näkötorni. Mustarinda-seuran pitämässä taiteilija- ja tutkijaresidenssissä järjestetään taidenäyttelyitä ja erilaisia tapahtumia.
Sijainti: Paljakan luonnonpuisto sijaitsee Puolangan ja Hyrynsalmen kunnissa. Luonnonpuisto jää Kajaani–Rovaniemi-valtatien 78 itäpuolelle ja Väyrylä–Ristijärvi-tien 888 pohjoispuolelle. 
Lisätietoa: 
//100luontohelmea.fi/helmi/paljakka// 
//luontoon.fi/paljakka// 

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 1/2017. Lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu. Liity: sll.fi/liity