Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2016 / 4/2016 / Talven Vaara

Talven Vaara

Luonnonsuojelija-lehden kolumnissa muusikko John McGregor herkistyy ensilumesta ja miettii, oppiiko ihminen koskaan.

Kuva: Ville LehvonenKevyt ensilumi on saapunut jälleen. Joka vuosi tämä hetki vie minut kerta toisensa jälkeen kohtaan, josta näen olemassaoloni selkeämmin. Lumenvalkoinen luonto antaa mahdollisuuden hengittää vapaammin. Ojentaa eteeni puhtaan valkoisen paperin. Yön aikana uuden ihme, jonka koin lapsena, on palannut muistuttaen selkeästä tilasta, josta käsin olen oma ihmiseni.

Uuden lumen innoittamana muuttui koulumatkani ennen kuin pääsimme kotipihaakaan pidemmälle. Kouluun saapuessamme läpimärät villahansikkaiden rivit koristivat lämpöpattereita. Intoa täynnä ystäväni ja minä tiesimme, että rakentaisimme hienoimman lumilinnan ikinä, kunhan vain pääsisimme koulusta!

Tänään, lapsia aamun uudessa ihmeessä. Lumipallot lentelivät aamuhämärässä kuusiaidan yli. Pienet reput selässään, valmiita omissa tehtävissään. Luovassa tilassa. Varhain aamulla vapaudessaan kaikkien uusien mahdollisuuksien edessä. Matkalla maailmassa. Astellen ensimmäisiä itsenäistymisen askelia.

Voimme kaikki oivaltaa, miten ulottuvillamme ovat nuo samat nuorentavat ja luovat voimat. Huomata vuodenaikojen kauneuden. Voimme ymmärtää, miten elintärkeä monimuotoinen luonto on meille täydessä kokonaisuudessaan. Olemme oppineet paljon leikkaamalla, lajittelemalla sekä järjestämällä kaiken maailmassa atomiakin pienemmäksi. Olisiko nyt aika palata takaisin ymmärtämään kokonaisuutta, joka mahdollistaa kaiken elämän? Käyttää tietoamme löytääksemme uudestaan onnen olemalla vastuullisia ja aidosti inspiroituneita ihmisiä. Saada aikaan jotain hyödyllistä olemassaolossamme. Olisiko aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen?

Mietin näitä, kun luin päivän uutiset Terrafamen rahoituksesta ja sitä, miten voimme ymmärtää kokonaisuuksia paremmin, kun emme katso vain omaa napaamme. Tarvitsemme todellisten tarpeittemme ymmärtämistä. Yhtä tärkeää kuin ottaa vastaan elämän lahja, on ymmärtää antaa se muillekin.

Miten suuri ja inspiroiva lahja Suomen elävä luonto voisi olla koko maailmalle. Tuskin vaatii paljoakaan tiedostaakseen, ettei itse elämää kannata tuhota vain siksi, että voisimme korvata puutteemme, jotka eivät näytä loppuvan nykyisten järjestelmien ehdoilla.

Suomella on äärettömän vahva henkinen perintö, jota vartioi meidän monimuotoinen luonto kaikkine tasoineen. Finlandiamme.

Kuka vielä kuulee hymnimme leivon laulavan korkeuksissa? Keväällä lumien sulaessa, mitä tekee kivenpudottaja Talvivaaran yllä? Ken ymmärtää kiurun korkealta kuuluvan sävelen?

Pelkkä tuloshakuisuus tuskin karkottaa perintömme yön uhkaa. Vieläkö kerran heräämme aamuun vain nähdäksemme, miten saaste ja ahneus leviävät vesistöihimme luonnon kustannuksella? Vaihtoehtojakin on.

Kun laulamme elämämme Finlandiaa tulevaisuudessa, seppelöimmekö päämme suurilla muistoilla siitä, miten puolsimme kestävää kehitystä tekemällä järkeviä päätöksiä vai nostammeko korkealle suuret aasinkorvat?

Itsenäinen ihminen on vapaa, myös tavoista.

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 4/2016. Lehti on jäsenetu. Liity jäseneksi: sll.fi/liity