Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri

Lappi
Navigaatio päälle/pois

2010-luvulla Vuotospyykki jatkuu, nimi vain on vaihtunut monitoimialtaaksi. Tällä kertaa allashanketta ajetaan tulvasuojelun nimissä. Lapin Liiton hallitus päätti 28.11.2016, että Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaehdotuksessa Kemihaaran alue osoitetaan merkinnällä vesialue, tekojärvi. Tekojärven yhteyteen liitetään lisäksi voimalaitoksen energiahuollon kohdemerkintä. Lapin liiton tavoitteena on, että maakuntakaavalla mahdollistetaan energia-altaan yksityiskohtaisempi suunnittelu Kemijärven ja Rovaniemen kaupunkien tulvasuojelun toteuttamiseksi. Maakuntakaavassa osoitettavaa vesialuetta sijoittuisi runsaat 5000 hehtaaria Kemihaaran soiden Natura 2000 –alueelle. Lapin ELY-keskuksen ja Metsähallituksen lausunnoissa on päädytty siihen johtopäätökseen, että aluevaraukset tulevat tuntuvasti heikentämään Natura-alueen perusteena olevia luonnonarvoja.

Lapin liitto haki maakuntakaavaehdotukseen valtioneuvostolta lupaa poiketa Natura 2000 –verkoston sisältyvän alueen suojelumääräyksistä. Perusteluna oli, että allashanke on erittäin tärkeä yleisen edun kannalta pakottava syy, kun vaihtoehtoista ratkaisua ei ole. Valtioneuvoston päätös 1.2.2018 oli, että se hylkäsi Lapin liiton hakemuksen. Perusteluna oli, että hankkeelle ei ole etsitty vaihtoehtoisia tulvasuojeluratkaisuja, ja hankkeen vaikutukset tulisivat olemaan kielteiset. Vaihtoehtoisia ratkaisuja on esitetty mm. maakuntakaavaehdotuksen valmisteluasiakirjoissa eli tällöin vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttumista koskeva edellytys ei täyty eikä hankkeelle ole pakottavaa syytä.  Lapin liitto luopui tässä vaiheessa energia-allas hankkeesta, mutta Rovaniemen kaupunki teki edelleen valituksen valtioneuvoston päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset, jotka oli tehty valtioneuvoston tekemää Natura-poikkeusluvan hylkäyspäätöstä vastaan 11.4.2019. Luonnonsuojeluliiton mukaan oikeuden päätös oli odotettu, koska hankkeille ei ollut olemassa luonnonsuojelulain mukaisia edellytyksiä. Kyseessä on tärkeä linjapäätös Natura-alueiden suojelusta. Samalla yli 50 vuotta kestänyt Vuotos-taistelu sai viimein päätöspisteen.

Kittilän tulva 2015, kuva Jaakko Alatalo
Kittilän tulva 2015, kuva Jaakko Alatalo

Tulvasuojeluratkaisuihin voi tutustua tarkemmin  file:///C:/Users/Sll%20Lappi/Downloads/LAPPI_TURINA_alustava_arviointi_Kemijoki_V2.pdf

Asiantuntijat ovat arvioineet Kemihaaran rakentamisen vaihtoehdon erittäin kielteiseksi ja epäyhteensopivaksi vesienhoidon tavoitteiden kanssa.