ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON LUONNONSUOJELUPIIRIT EROAVAT KAAKKOIS-SUOMEN METSÄNEUVOSTOSTA
TIEDOTE 9.2.2009
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiirit ovat päättäneet erota Kaakkois-Suomen metsä-neuvostosta. Luonnonsuojelupiireillä on ollut metsäneuvostossa yhteisesti yksi edustaja ja hänen varamiehensä.
Kaakkois-Suomen metsäneuvoston työ on alusta lähtien painottunut tehokkaan metsätalouden edistämi-seen. Samalla metsiemme tilan, metsien monimuotoisuuden ja suojelutarpeen käsittely ovat jääneet lähes tyystin jalkoihin. Näiden näkökulmien erot ovat viime aikoina entisestään kasvaneet, mikä osaltaan selittää metsiensuojelun heikkoa tasoa Kaakkois-Suomessa. Kunnolla suojeltua metsäalaa on alle 0,3 % metsäalasta.
Molemmat luonnonsuojelupiirit ovat arvioineet, että työskentelyssä on ollut äärimmäisen vaikeaa edistää metsiensuojelua tai luonnonmukaisemman metsätalouden vaihtoehtoja. Yleensä vaikuttamismahdolli-suuksista on jäänyt jäljelle vain eriävän mielipiteen esittäminen ja muodollisen suojelupuheenvuoron esit-täminen todellisen vuorovaikutuksen sijasta. Näin piirit ovat joutuneet metsäneuvoston työskentelyssä ”äänettömien yhtiöosakkaiden” rooliin. Kuten Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava totesi omassa kannanotossaan koskien Kansallisen metsäneuvoston työtä: ”Suojelun ja voimaperäisen talouskäytön epätasapaino on niin räikeä, ettemme näe neuvostossa jatkamisen olevan tässä vaiheessa mahdollista.”
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiirit ovat halukkaita ja valmiita vuoropuheluun kaikkien metsäalan ammattilaisten ja organisaatioiden kanssa. Olemme myös valmiita osallistumaan yhteistyö-hankkeisiin, joita valmistellaan ja toteutetaan yhteistoimin metsäluonnon tilan arvioimiseksi ja sen moni-muotoisuuden edistämiseksi. Toimimme mahdollisuuksiemme mukaan myös aloitteellisesti yhteistoimin-nan aikaansaamiseksi mm. Etelä-Suomen metsien suojeluohjelman METSO:n edistämiseen alueellamme kaikkien metsäalan toimijoiden kanssa. Näemme myös tärkeänä käydä keskustelua metsien monikäytöstä ja erilaisista metsäkulttuureista ja arvoista.
Lisätiedot:
Lassi Kujala, varapuheenjohtaja, Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ry, puh. 0400 156 696
Kaarina Tiainen, aluepäällikkö, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry, puh. 050 530 3270








