Maan musta turvepääkaupunki

Lämmitän puulla ja kirjoitan tuulisähköllä pienessä mökissä keskellä Jyväskylää. Tänne reikäleipäkaupungin reikäänkin tunkeutuu jyrinää Keljonlahdelta. Maailman suurimman turvevoimalan rakentamisen melu työntyy notkoon ja työpöydälle korkeiden mäkien takaa yli neljän kilometrin päästä. Keljonkankaan asukasyhdistyksestä kerrotaan jyrinän ylittävän reilusti sata desibeliä.

Bussimatkalla kaupungista näkyi Päijänteen Keljonlahdella valtavia putkenpätkiä. Voimalaraakileen yli kolmen metrin läpimittainen jäähdytysputki hajosi ja tilalle asennetaan uutta. Bussi seisoi pitkään, sillä putkenroikaletta voimalaan kuljettava lavetti hajosi liikenneympyrään.

Voimalassa tuumataan rikkoutuneiden röörinpätkien jättämistä Päijänteen pohjaan ”uuden putken tueksi”. Samaan tapaan ovat urakoitsijat suhtautuneet liito-oravaan, jonka reviirin luvattomasta kaivuusta voimala-alueella on menossa poliisitutkinta, samoin hieman liito-orava-alueelle ulottuvasta rakennusluvasta. Nämä ovat pienimpiä voimalan aiheuttamista ympäristöhaitoista.

Laitos on vaatimuksestaan saanut jo toisen ympäristöluvan ennen ensimmäistäkään koekäyttöä. 450 megawatin tehoisella turvevoimalalla on nyt lupa polttaa myös hiiltä tarvittaessa jopa puolet vuosittaisesta polttoainetarpeestaan. Laithan välittävät yhä piut paut ilmaston muuttamisesta.

Voimalan nettisivuilla väitetään, että ”Keljonlahden voimalaitos tukee osaltaan kestävää kehitystä ennaltaehkäisemällä ja vähentämällä haitallisia ympäristövaikutuksia”. Eipä ihme, että kestävästä kehityksestä käytetään muiden muassa ilmaisua ”kestävän kehityksen bullshit-bingo”.

Pelkästään tämä laitos alkaa jo talvella puskea ilmakehään miljoona tonnia fossiilista hiilidioksidia vuosittain. Määrä on noin 2 prosenttia koko Suomen energiantuotannon hiilipäästöistä. Laitoksessa varaudutaan polttamaan lähes sata neliökilometriä keskisuomalaisia soita 30 vuoden aikana. Irti päästettävän hiilidioksidimäärän sitomiseen tarvittaisiin ainakin 6 000 neliökilometriä luonnontilaista suota (1 mm x 300 ha x 2 000 mm), mutta sellaisia on tästä Keski-Suomessa jäljellä enää vain viidestoistaosa.

Irlanti on jo päättänyt luopua ainoasta turvevoimalastaan vuoteen 2030 mennessä ilmastonmuutosperustein, ja Oulussa tuumataan saman suuntaisesti, mutta Jyväskylässä kasvatetaan kiinteistöjä turpeenpolttoon sitovan kaukolämpöverkoston lonkeroita. Jyväskylä onkin maailman turpeenpolton osaamis- ja edistämiskeskus. Kaupungissa on muiden muassa Vapon, Turveteollisuusliiton ja Kansainvälisen turveyhdistyksen (IPS) päämajat, jälkimmäiset samassa osoitteessa.

Maapalloa lämmittävä Vapo väittää, että se ei ota käyttöön luonnontilaisia soita, ja että se on selvittänyt kaikkien turpeenkaivuuseen hakemiensa alueiden luontoarvot. Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri teki selvityksen omista ja paikallisyhdistystensä muistutuksista kaivuisiin haetuista soista kahden vuoden ajalta: turpeenkaivajat eivät esittäneet luontoselvityksiä ainoastakaan kahdeksasta kokonaan ojitetusta suosta. Luonnontilainen kohde sisältyi hakemuksiin yhdeksässä tapauksessa kahdestakymmenestä. Alueista vain seitsemän on merkitty maakuntakaavaan, joka suosii turpeenpolttoa ilman sanaakaan haitoista  - tai energiansäästöstä.

Etelä-Suomen suoluontotyypeistä on uhanalaistettu jo noin 77 prosenttia. Suomen alkuperäisestä suoalasta on ojitettu, kaivettu ja allastettu jo noin 60 prosenttia, Keski-Suomessa 85 prosenttia. Maakunnassa on suojelualueiksi päästetty vain 3 prosenttia suoalasta.

”Jyväsbylin” turvemiilua kasataan maan suurimpien puuvarojen keskellä. Myös puunjalostusteollisuus on Keski-Suomessa lisännyt ilmastopäästöjään turpeen polttoa kasvattamalla. Esimerkiksi arvokkaan Lempaatsuon turve poltettaisiin Jämsässä, työpaikkoja Jyväskylästäkin Kiinaan vieneen UPM:n kattiloissa.

Ilmastonmuutos- ja luontovaikutuksiaan usein vähättelevien suomalaisten keskimääräiset ilmastonmuutospäästöt henkeä kohti ovat kolminkertaiset kiinalaisten päästöihin verraten. Turvesuomalaisten jyväskyläläisten päästöt noussevat vielä reilusti tästä – maakuntien ilmastonmuutostaseita ei ole vaivauduttu tekemään.

Suomen ja maailman musta turvepääkaupunki runnoo yhä tietä soiden tuhoamisen ja ilmastopäästöjen voimakkaaseen lisäämiseen. Mutta Jyväskylä voisi alkaa ”pakkosyöttää” kuluttajille ilmastoa muuttamatonta puulämpöä turpeen hehkuttamisen sijaan.

Juhani Paavola, toiminnanjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri

Kommentoi kolumnia! Lähetä viestisi osoitteeseen verkkotoimittaja@sll.fi. Kerro samalla saako kommenttisi julkaista tällä sivulla.

Kommentteja:

"Turpeenkaivu aiheuttaa vesistö- ja ilmastovaikutustensa lisäksi mittavia tappioita muille elinkeinoille ja mm. kesäasukkaille. Mökkitontin ostaja ei voi koskaan tietää, milloin tulee turvesuo viereen, kun (kuten kolumnista näkyy) maakuntakaavavaraustakaan ei tarvita. Koko hommasta on pelkästään haittaa. Turve-energian kotimaisuus on haittapuoli sekin, koska kaivualueet tuhoavat juuri kotimaata, sitä ainoaa kotimaata mikä meillä on." - Turvepakolainen Keski-Suomesta