Syyllisyyskilpi ja ilmastonmuutos
Kolumni 9.12.2009 Maria Nuutinen
Kukapa ei toivoisi, että ilmastoskeptikot olisivat oikeassa? He sanovat nykyisin, että ilmaston muuttumisen mittakaava ei ole merkittävä, eikä se johdu ihmisestä. Perustelut eivät useinkaan kestä tieteellistä tarkastelua tai ota huomioon nykyisen ihmiskunnan haavoittuvuutta ympäristön muutoksille.
Lähdetään kuitenkin skeptikko-ajatusleikkiin: jos hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen sekä hiukkasten vaikutus ilmakehässä ei vaikuttaisi ilmastojärjestelmään? Seuraisiko tästä se, että voisimme silti iloisesti käyttää viimeiset pisarat öljyä energiasyöppöihin lentokoneisiin, lämmittää harakoita, kaataa sademetsää niin paljon kuin sielu sietää ja rahdata kamaa ympäri planeettaa? Samalla tietäen kuitenkin, että ihmisten toimien hurjat mittakaavat tulevat aiheuttamaan ongelmia ympäristön kantokyvyn kanssa enemmin tai myöhemmin. Tuoko saastuttavien ja tuhlaavien toimintojen ylläpitäminen onnellisuutta?
Suomalaiset ilmastoskeptikkojen järjestö markkinoi itseään sillä, ettei toiminnasta tarvitse tuntea syyllisyyttä ”Ei sinun tarvitse tuntea olevasi ilmastorikollinen”. Yhteiskunnallisessa ympäristötutkimuksessa skeptikko-näkökulmaa kutsutaan 'syyllistymiskilveksi' (korjattu 14.12.) Sillä tarkoitataan reaktiota, joka seuraa liian henkilökohtaiseksi koetusta ehdotuksesta muuttaa omaa toimintaa. Yleensä syyllisyyskilven vaikutusta on pidetty pienenä, mutta viimeaikainen julkinen keskustelu pistää miettimään josko Martti ja Martta Mikkelistä kokevat ettei heillä ole keinoja lunastaa ilmastoystävällisiä odotuksia, joita ympäristöjärjestöt heille asettavat. Onneksi valtion ja yritysten tasolta luodaan kilpaa rahoitusmekanismeja ja tuotteita, joiden avulla omaa vaikutusta ilmastoon voi pienentää. Ei minunkaan mielestäni suomalaisten tarvitse pukeutua säkkiin ja tuhria itseä tuhkalla ilmastotekojensa tähden. Järkevä, tulevat sukupolvet ja luonnontoimintakyvyn huomioonottava toiminta riittää.
Tässä kestävyyden varjelemisessa astuu varovaisuusperiaate kehiin. Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että on parempi toimia jos suuren katastrofin tapahtumisen todennäköisyys on olemassa, kuin jättää toimimatta. Kasvihuonekaasujen mittava vapauttaminen ilmakehään sekä luonnon hiilenkierron suuren luokan muutokset ovat joka tapauksessa kehityspolkuja, joilta on hypättävä kiireen vilkkaa muille teille. ”Öljyntuotannon huippu on mahdollisesti jo saavutettu” (1), tiedotti Uppsalan yliopiston tutkijaryhmä marraskuun puolivälissä 2009.
Ilmastoskeptikot voivat nähdä tässä kansainvälisten neuvottelujen kuumassa vaiheessa edustavan kapinoitsijoita, jotka sanovat jyrkän einsä saavutettujen etujen rajoituksille. Kuvitelma siitä, että ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen veisi meitä kehityksessä tai elintasossa taaksepäin, on harhaa. Täysin varmaa on, että jos ilmastonmuutokseen ja kulutuksen räjähdysmäiseen kasvuun ei reagoida, on yhteiskunnan elintason huippu pian saavutettu.
Arkipäivän elämässä pyrimme varautumaan uhkiin, ottamaan vakuutuksia, käymään lääkärissä pienempienkin oireiden vuoksi. Eikö ilmastokaaoksen vaara sitten kannusta varautumaan? Ehkä ilmastoskeptikkoudessa on Suomessa kyse siitä ajattelutavasta, joka lisää vaikkapa sydänkohtauksiin kuolleiden määrää maassamme huomattavasti: ”Eihän tässä mikään vaivaa, älä sinä siinä hössötä.”
Totta on, että on helppoa ja kivaa olla skeptikko ja sanoa: ”Ehei, mikään ei varmaankaan muutu, ootetaan ja katsotaan, tehkää lisää tutkimuksia.” kuin ryhtyä oikeasti toimeen.
Minä en haluaisi sanoa tulevaisuudessa 3-vuotiaalle kummitytölleni, etten pyrkinyt muuttamaan suuntaa, vaikka tiesin pahimman luokan katastrofin olevan mahdollinen.
Maria Nuutinen, Luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava
(1) http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=1647
Kommentoi kolumnia! Kirjoita asiallisesti ja mielellään omalla nimellä. Kommenttisi julkaistaan tällä sivulla tarkistuksen jälkeen. Punaisella täplällä merkityt kohdat ovat pakollisia täyttää.
Kommentteja kolumniin "Syyllisyyskilpi ja ilmastonmuutos"
Syyllistymiskilpi: Ilmo Massa 9.12.2009
Hieno ja tärkeä kolumni, kiitos. Alunperin syyllisyyskilven käsite oli muodossa "syyllistymiskilpi" (vuodelta 1998) ja se on tietämäni mukaan allekirjoittaneen luoma. Myöhemmin pyörittelin käsitettä mm. Arkielämän ympäristöpolitiikka -teoksessa (2006, ss. 119-121) ja tulin tulokseen että syyllisyys (toisin kun häpeä) saattaa vapauttaa ja muuttaa käyttäytymistä. Ympäristöpoliittinen johtopäätös tästä on se, että ihmisten syyllistäminen saattaa johtaa positiiviseen käyttäytymismuutokseen kuten mm. tupakoinnin yhteydessä on tapahtunutkin. Ikävä kyllä senkin käsitteen perusteellinen pohdinta on jäänyt puolitiehen ja etsin parhaillaankin psykologian tms tutkijaa, jonka kanssa voisi käynnistää empiiristä tutkimusta ympäristöhäpeän ja -syyllisyyden problematiikasta, itsehän olen yhteiskuntatietelijä. Mutta sitä ennen on hauska huomata että tämä käsite näyttää leviävän teoreettisenakin konseptiona laajempaan käyttöön!
Kiitos!: Heikki Partanen 9.12.2009
Ilmastonmuutos on tässä esitetty paremmin kuin missään muualla! Vielä kerran kiitos!
Suuri petos: Mikko Kangasoja 10.12.2009
Nämä jotkut tiedemiehet onnistuivat pettämään lukemattomia ihmisiä, kunnes - kuten nyt näyttää - petos paljastui. Paljastuminen on saattanut petoksen tehneet jopa naurunalaisiksi. Uhrina ovat olleet eniten ne, jotka eniten aiheesta ovat olleet huolestuneita. Petoksen vakavuutta lisää se, että pettävänä tahona on ollut hyvin syin luotettuja tieteentekijöitä ja asia on merkittävä. Eri asia olisi, jos petoksen tekijänä olisi pieni uskonlahko, rikollisjengi, poliittinen puolue tai vaikka iltapäivälehti. Hyviä puolia tapahtuneella on ihmisten lisääntynyt kiinnostus aiheeseen sekä luultavat positiiviset seuraukset jatkossa. Tehokas resurssien käyttö on yksinkertaisesti järkevä tapa elää ja huomion kiinnittäminen sellaiseen on todellakin tervettä - nyt näin on käynyt. Arvelisin, että ajan saatossa resurssien käyttöä ajatellaan todellakin kokonaisuuden kannalta, eikä merkittäviä paloja siitä pois jättämättä. Keskustelun osapuolten syyllistäminen ja taustavaikuttimien kyseenalaistaminen ei kannata vaan nyt on syytä etsiä niitä, jotka aikuisten oikeasti saavat ja haluavat esiin asioiden todellisen tilan. Olen vakuuttunut, että näin tuleekin käymään. Linnoittautuminen ja kovilla ampuminen ovat vain välivaihe ja voittajiksi nousevat ne, jotka tuovat sen todellisen tiedon esiin ja ne, jotka tällä pallolla asuvat. Ehkäpä kommenttini ei ole kuohuttava ja siten huomiota herättävä ja keskusteluun kiihottava, mutta totuuden ei tarvitse olla sellainen ja tämä on omani. Tänään. Toivottavasti lähellä asioiden ydintä. :)
Kiitos Ilmo Massalle syyllistymiskilvestä: ilmastovastaava Maria Nuutinen 11.12.2009
Kiitokset Ilmo Massan tarkennuksesta ja palautteesta! Hyvä, että tarkka lähde tuli tässä esille. Tutuistuin syyllistymiskilpeen aikanaan Arkielämän ympäristöpolitiikka -teoksen ansiosta. Suomen luonnonsuojeluliiton piirissä on käyty tästä syyllisyys-problematiikasta keskustelua etenkin viestinnän näkökulmasta: millaisella viestillä olisi ympäristön kannalta merkittävin vaikutus? Laajempikin yhteistyö psykologisen ja ympäristöalan tutkimuksen kanssa tuntuisi olevan tarpeen tämän uuden ympäristörakennemuutoksen tilanteessa.
