Simo Kyllönen Balin ilmastokokouksessa

Draamaa kokoussalissa maailman odottaessa

15.12.

Lauantaiaamu on kääntymässä kohta päiväksi. Neuvottelujen aikaraja ylitetään kohta vuorokaudella. Ja yhä odotetaan. Eilisen perjantain päätössessio on kerta toisensa jälkeen siirtynyt ja kun vihdoin tänään aamulla päästiin alkamaan, istunto jouduttiin saman tien keskeyttämään.

Puheenjohtaja oli jo lyömässä nuijansa pöytään päätöksen merkiksi, kun Intia nosti lippunsa. Neuvoteltu muotoilu ei sittenkään sopinut heille. Ja heti perään Kiina huomautti, etteivät neuvottelut itse asiassa olleet vielä päättyneet ja ihmetteli, miten niistä siten on voitu jo kokoontua tänne isoon saliin päättämään. Siirryttiin konsultaatioon.

Ilmastosopimuksen johtaja Yvo de Boer on vastatessaan romahtaa, ja poistuu vastattuaan salista selvästi järkyttyneenä.

Tunnin päästä alkoi taas tapahtua. Puheenjohtaja aloittaa uudelleen ja pyytää Intiaa täsmentämään ehdotuksensa. Mutta Intialla ei ole pöydän takana henkilöä joka sen muistaisi. Kiina puolestaan pitää edelleen liian aikaisena kokoontua päätöksentekoon ja vaatii kokouksen sihteeristöltä anteeksipyyntöä, kun se pyrkii aloittamaan yleisistunnon kun toiset vielä neuvottelevat. Ilmastosopimuksen johtaja Yvo de Boer on vastatessaan romahtaa, ja poistuu vastattuaan salista selvästi järkyttyneenä.

Ja taas odotetaan. On vaikea arvioida, mitä kulisseissa todella tapahtuu, ja kenen pitäisi pyytää anteeksi keneltä. Peliä pelataan nyt isoin panoksin. Kokouksella tuskin on vara epäonnistua, mutta toisaalta päätökset, joita nyt lyödään pöytään antavat suunnan pitkälle tulevaisuuteen. Ympäristöjärjestön näkökulmasta tällöin olisi tietysti parasta, että suuntaviitat olisivat mahdollisimman selvät ja tiukat. Tähän ei vieressäni odottava USA:n pääneuvottelija Harlan Watson kuitenkaan ole ollut valmis suostumaan. Viime tiedot kertovat, että hän on myös paljolti saanut tahtonsa läpi. Niinpä hänkin voi hyvillä mielin odottaa.

Isojen kehitysmaiden viime hetken aiheellinen tai aiheeton jarrutus kätkee taakseen monen muun kehitysmaan huomattavan rakentavat puheenvuorot kokouksessa. Pienille saarivaltioille ja suurten jokisuistojen maille ilmastonmuutos on kohtalonkysymys. Moni nopeasti kehittyvä maa, kuten Etelä-Afrikka, painottaa kaikkien, myös kehitysmaiden, panosta ilmastonmuutoksen torjunnassa, eikä vain syytä teollisuusmaita laiskottelusta ja vastuunpakoilusta.

Parisen sataa maata kohtalokysymysten ääressä Balilla. Ja yhä odotetaan.

Alkaa buuaus, jonka puheenjohtaja pyrkii nopeasti lopettamaan.

Tuntien päästä kokous jatkuu ja kehitysmaiden mukainen muotoilu saadaan muodostettua. EU ja maat, yksi toisensa jälkeen, asettuvat aplodien saattelemana tukemaan sitä. Tunnelma nousee. Kunnes vuoroon tulee USA, joka ilmoittaa, etteivät kehitysmaiden vaatimukset sovi sille. Alkaa buuaus, jonka puheenjohtaja pyrkii nopeasti lopettamaan.

Uusi entistä tunteikkaampien puheenvuorojen kierros alkaa tämän dramaattisen muutoksen jälkeen. Kehitysmaat yksi kerrallaan syyttävät USA:ta sovun torppaamisesta yhä jyrkemmin sanakääntein.

Ja lopulta ihme tapahtuu. USA myöntyy. Tätä ei oloe uennen nähty. Puoli kolmelta iltapäivällä sopupäätös lyödään pöytään aplodien raikuessa!

Mutta kokous ei lopu vaan jatkuu: tänään vielä myöhään iltaan useista yksityiskohdista muissa vaikeissa sopimuskohdissa. Ja useissa kokouksissa Balin tiekartan varrella kohti Kööpenhaminan kokousta 2009.

Hyvää matkaa! Maailmaa odottaa tehokasta ilmastosopimusta yhä malttamattomammin.

Simo Kyllönen

Hikistä jonottamista ja ilmastointilaitteiden huminaa

10.12.

Jono ensimmäiseen turvatarkastukseen kiemurtelee kokousalueen edustalla aamuauringon alkaessa porotuksensa. Hiki virtaa, kun kassien tarkastus portilla vie oman aikansa. Onneksi täällä on jo tarjolla kokouksen virallisia päivänvarjoja suojaamaan pahimmalta paahteelta.

Suuri osa kokousvieraista saapuu vasta nyt paikalle ja se näkyy kaikkialla. Päiväohjelmat revitään käsistä.

 
Toisen viikon alkaessa tuntuu kokouskin todella alkavan. Suuri osa kokousvieraista saapuu vasta nyt paikalle ja se näkyy kaikkialla. Päiväohjelmat revitään käsistä, ympäristöjärjestöjen Eco-uutislehdestäkään ei näy kuin ranskankielisiä kopioita. Ehkäpä hotellialueen tyhjät ravintolatkin vihdoin täyttyvät edes lounasaikaan.
 
Myös sisällöllisesti kokous tuntuu ratkaisuhetkien alla poukkoilevan päämäärättömästi sinne tänne. Neuvotteluja käydään niin monella raiteella ja niin useassa kontaktiryhmässä, ettei niiden perässä ole parhaalla tahdollakaan pysymistä. Ja kovin useat raiteista on jollain lailla kytköksissä siihen isoon pakettiin eli sopuun etenemisestä Kioton, vuoden 2012, jälkeisen sopimuksen neuvotteluista.
 
Tärkein tämän tavoitteen kannalta on ollut kontaktiryhmä, jossa pohditaan niin sanotun pitkän aikavälin ilmastoyhteistyödialogin jatkoa. Tässä työryhmässä ovat mukana kaikki ilmastosopimuksen maat, siis myös Yhdysvallat. Ryhmän puheenjohtajat jakoivat lauantaina ehdotuksen (pdf) ryhmän päätökseksi annettavaksi huomenna paikalle saapuvien poliitikkojen päätettäväksi. Ehdotusta on julkisuudessa esitelty jo ehdotuksena uudeksi sopimukseksi. Sitä se ei todellakaan ole. Se on enemmänkin ensimmäinen ehdotus siitä, miten tästä voitaisiin mennä eteenpäin ja mistä neuvotellaan.
 
Ehdotus muun muassa vaatii teollisuusmailta 20-45 % päästövähennyksiä 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Maailmanlaajuisten päästöjen taas tulisi kääntyä laskuun seuraavien 10-15 vuoden kuluessa ja ne pitää vähentää hyvin alhaiselle tasolle, selvästi alle puoleen vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoden 2000 tasoon. Luonnoksessa ehdotetaan teollisuusmaille määrällisiä päästövähennystavoitteita ja kehitysmaille selkeästi mitattavia päästövähennystoimia.
 
Näitä lähtökohtina ympäristöjärjestötkin ovat pitäneet hyvinä, joskin joitakin sanamuotoja tulisi vielä tarkentaa ja vahvistaa. Pääasiassa ongelmat liittyvät kuitenkin siihen, kuinka nämä tavoitteet saavutetaan. Millaisia tavoitteita ja sitoumuksia kultakin maalta vaaditaan? Kuinka noista sitoumuksista neuvotellaan?

Ympäristöjärjestöjen vaatimuksena on, ettei USA:ta voida jättää kehitysmaiden kanssa samaan joukkoon, vaan sitä tulee käsitellä omalla raiteellaan.

 
Useimmissa vaihtoehdoissa ajatuksena on, että neuvotteluja jatketaan kahdella raiteella, josta toisessa neuvottelevat Kiotossa mukana olevat teollisuusmaat ja toisella kehitysmaat. Entä USA, joka ei ole Kiotossa mukana? Miten se tulisi ottaa huomioon jatkoneuvotteluissa? Voiko se olla osa kehitysmaiden raidetta? Ympäristöjärjestöjen vaatimuksena on, ettei USA:ta voida jättää kehitysmaiden kanssa samaan joukkoon, vaan sitä tulee käsitellä omalla raiteellaan. Pelkona on esitetty, että Yhdysvaltojen hallitsemana koko toinen raide lähtee etääntymään ilmastosopimuksen ja Kioton neuvotteluraiteista kohti USA:n omaa suurten talouksien prosessia, jonka Bushin hallinto aloitti syyskuussa. Pikemminkin USA:n raide tulisi pyrkiä yhdistämään muiden teollisuusmaiden Kioto-raiteeseen esimerkiksi heti maan presidentinvaalien jälkeen.
 
Muutenkin molempien raiteiden tulisi johtaa selvään ratkaisuun jo hyvissä ajoin ennen vuoden 2009 Kööpenhaminan kokousta, jotta kokonaisvaltainen sopimus on tuolloin mahdollinen. Tässä suhteessa nyt tehdyn ehdotuksen aikataulu vaikuttaa liian löysältä.
 
Maiden reaktioista käy parhaillaan isoin huhumylly. Sen verran palautetta tuli jo lauantaina, ettei EU ainakaan vielä ole tyytyväinen ehdotuksen aikatauluun ja muotoilujen vahvuuteen. Saudi-Arabia oli myös hyvin tyytymätön, joskin arvattavasti vastakkaista syistä. Paljon riippuu siitä miten Yhdysvallat ja suuret kehitysmaat esitykseen suhtautuvat.

Yhdysvaltain vastaus tuli tänään maanantaina: se vastustaa yllämainittujen lukujen esittämistä päätöksessä. Maan mielestä ne ennakoivat liikaa tulevien neuvottelujen lopputulosta. Kokouksen lopputulos onkin siis vielä täysin arvailujen varassa. Paljon jää poliitikkojen käsiin, jotka toivottavasti löytävät kokousaulan tungoksen halki tien yhteiseen neuvottelupöytään. Kokouksen puheenjohtajan Rachmat Witoelarin toivomaa tiekarttaa todellakin tarvitaan.
 
USA:n tämänpäiväisen ilmoituksen myötä nousee pelko, ettei täällä Balilla tule sopua kunnon ilmastosopimukseen johtavista neuvotteluista eikä oikein tiekartastakaan. Ainahan jää jäljelle jonkinlainen julistus.

Simo Kyllönen
Bali

Balilla ei ole varaa toistuviin takaiskuihin

6.12.

Liikenne jumittaa kapeilla ja kuoppaisilla kaduilla. Kuuman ilman täyttävät ohi pujottelevien mopojen pörinä. Ilmastoidussa taksissa
istuminen alkaa jo oikein viluttaa.

Taksikuskille liikenteen puuroutuminen Balin lomaparatiisialueen leveillä kaduilla on iloinen merkki ja muistutus ajasta ennen saaren kohtalokkaita pommi-iskuja vuosituhannen vaihteessa. Iskut ovat olleet paha kolaus saaren turismista paljolti riippuvaisille ihmisille. Toipuminen on ottanut aikaa. Monien yhdeksänkymmentäluvun lopussa rakennettujen hotellien uusin laajennus odottaa vieläkin loppuunsaattamistaan. Eikä paluuta iskuja edeltäneelle tasolle mahdollisesti enää ole.

Kokousväkeä ei kuitenkaan ole houkuteltu Balille pelkästään täyttämään
saaren puolityhjää hotellikapasiteettia ja elvyttämään turismia

Tähän tilanteeseen yli kymmenen tuhannen ilmastokokousvieraan saapuminen lomasaarelle on hetkellinen toiveiden täyttymys. Monelle, kuten
taksikuskilleni, tämä onkin ainoa asia, jonka he kokouksesta tietävät.
Kokousväkeä ei kuitenkaan ole houkuteltu Balille pelkästään täyttämään
saaren puolityhjää hotellikapasiteettia ja elvyttämään turismia. Indonesia
on yksi ilmastonmuutoksen avainmaista sekä muutoksen torjunnan että
seurausiin sopeutumisen kannalta.

Indonesia on yksi maailman suurimmista kasvihuonekaasujen päästäjistä, mikäli mukaan lasketaan päästöt metsien raivaamisesta ja turvesoiden kuivaamisesta. Lisäksi metsäkato aiheuttaa merkittävää monimuotoisuuden köyhtymistä ja paikallisten ihmisten elinolosuhteiden heikkenemistä. Ei ole ihme, että metsäkato on nousemassa yhdeksi Balin kokouksen pääkysymykseksi.

Indonesia on myös yksi haavoittuvimmista maista ilmastonmuutoksen seurausten kannalta. Maa koostuu tuhansista pienistä saarista, joille merenpinnan nousu ja trooppisten hirmumyrskyjen lisääntyminen voi olla kohtalokasta. Ilmastonmuutoksen ennustetaan heikentävän ratkaisevasti maan kalakantoja, maataloutta ja puhtaan juomaveden tuotantoa. Ei olekaan ihme, että Indonesia haluaa ottaa aktiivisen roolin ilmastoneuvottelujen eikä vain turistien isäntänä.

Kuten odottaa saattaa, Balin neuvotteluista ei tule helppoja. Siksi kaukana on kehitysmaiden ja etenkin Yhdysvaltojen nykyhallinnon näkemykset siitä, kuka on vastuussa, kenen tulisi toimia ensin ja kuka on pääasiallinen maksaja. Yhteisymmärryksen saavuttaminen jo siitä, miten neuvotteluja jatketaan ja mistä jatkossa neuvotellaan, tulee vaatimaan istumalihaksia ja diplomaattista kekseliäisyyttä. Eikä olisi pahaksi, jos ensi viikolla paikalle saapuvat ministerit pakkaisivat mukaansa myös sitä kuuluisaa poliittista tahtoa.

Yleisenä tunnelmana ensimmäisten päivien neuvotteluista voi todeta, ettei mikään maa voi vaatia muita maita
toimimaan ennen kuin omat kotitehtävät on ensin tehty.

Luonnonsuojeluliiton edustajana seuraan paikan päällä tätä monimutkaista
prosessia. Tehtäväni on välittää tietoa neuvottelujen etenemisestä ja
tunnelmista kotimaahan. Tavoitteeni on myös välittää luonnonsuojelijoiden
näkökulmia itse neuvottelijoille. Yleisenä tunnelmana ensimmäisten päivien
neuvotteluista voi todeta, ettei mikään maa voi vaatia muita maita
toimimaan ennen kuin omat kotitehtävät on ensin tehty. Tämä koskee myös
Suomea ja suomalaisia. Liiton vaatimukset tiukemmasta ja vastuullisemmasta kotimaisesta ilmastopolitiikasta olisivat Suomelle käypää valuuttaa tässä ympäristössä.

Toivon todella, että Balin neuvottelut antavat eväät uudelle ilmastosopimukselle. Balilaiset ansaitsevan sen, heillä ei ole varaa enää
kovin useisiin takaiskuihin. Sitä tarvitsemme myös me suomalaiset, jotta voimme jälleen 90 vuoden päästä juhlia maatamme. Hyvää itsenäisyyspäivää 90 vuotiaan Suomen luonnonsuojelijat!

Simo Kyllönen
Bali