Positiivisen tiedottamisen sietämätön keveys

Kaikkien muiden yhteiskuntaan vaikuttamaan pyrkivien tahojen tavoin myös ympäristöjärjestöt nostavat säännöllisesti esille epäkohtia, jotka kaipaisivat parannusta. Ja kuten kaikki tietävät, tällaisten "huonojen uutisten" osuus onkin tiedotuksessamme varsin suuri. Ympäristöväeltä toimittaja kuin toimittaja tietää suurella todennäköisyydellä saavansa samanlaisia kommentteja kuin Urpilaiselta hallituksen tekemisiin. Vaikka asiat olisivat oikean suuntaisia, ne ovat vähintäänkin riittämättömiä.

Kun jotain positiivista sitten kerran tapahtuu, se ylittää uutiskynnyksen usein voimalla, joka ei enää vastaa enää alkuperäistä tarkoitustaan. Tämä puolestaan entisestään nostaa kynnystä positiiviseen uutisointiin, ja synnyttää näin helposti kierteen, missä huonojen uutisten osuus pysyy vähintään ennallaan, eikä ainakaan pienene.

Kuvaava esimerkki on hiljattain julkistettu neuvottelutulos kahdeksan Metsä-Lapissa sijaitsevan pienoiserämaan tulevaisuudesta. Lapin Kansa ehti uutisoida asian jo ennen sen julkistamista. STT:n välityksellä taas monissa maakuntalehdissä Hesaria myöten kerrottiin, kuinka "metsärauhan laskeutui Lappiin". Aamulehden mukaan "vanhojen metsien suojelukiistat yritetään lopettaa metsärauhalla".

Tarve positiivisille ympäristöuutisille tuntuu olevan kova, ja kun niitä harvoin tulee, karkaa mopo helposti käsistä. Siksi tällaisia otsikoita on jälkikäteen hankalaa ja kiusallista oikoa. Tällä kahdeksan alueen ratkaisulla ei nimittäin ratkottu koko maakunnan metsäkiistoja. Se olisi jo maantieteellisestikin varsinainen saavutus. Otsikoita oiottaessa vahvistusta saa sitten helposti se väittämä, että eikö noille mikään sittenkään riittänytkään? Greenpeacen kansainvälistä painetta ratkaisu toki Lapista vähentää, sitä ei käy kieltäminen.

"Metsärauha"-termillä viitataan kai yleensä sellaiseen stabiiliin, sopuisaan tilaan, missä metsien käytöstä ei käydä repiviä kiistoja ja kampanjoita. Ymmärrän erinomaisen hyvin metsäalan ihmisten toiveen tällaisesta onnelasta. Kehitystä ja ajan kulkua - johonkin hetkeen sidottua optimaalista tilaa - on kuitenkaan vaikea pysäyttää niin, että yksi ja sama ratkaisu olisi sopiva aina. Eikä kiistoja ja kiistelyä ylipäänsä pidä nähdä vain negatiivisena ilmiönä. Haaveilua puoliväkinäisen metsärauhan ylläpitämisestä voisi oikeammin kutsua kansainvälisistä kriiseistä tutuksi rauhaanpakottamiseksi.

Valtionmailla on tänä vuonna suojeltu alueita, jotka epäilemättä ovat siitä parhaasta päästä suojelemattomia metsiä. Huhtikuussa saatiin 10 000 hehtaaria uusia suojelumetsiä maan eteläpuoliskolle osana METSO:a. Ja nyt lokakuussa 21 000 hehtaaria Metsä-Lapin ikimetsiä siirtyi pois metsätaloudesta, maustettuna 62 000 hehtaarilla niihin liittyviä kitu- ja joutomaita. Ympäristöjärjestöissä on tehty näiden hehtaarien eteen vuosia hartiavoimin töitä. Vaikka maailma ei - valtionmaillakaan - tämän jälkeen ole täydellinen, on edellä mainituista saavutuksista syytä olla tyytyväinen, ainakin hetken.

Harri Hölttä, Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija