Monimuotoisuutta juhlavuonna: perhosia ja petoja
Oma järjestömme on näyttävästi ja menestyksellä jo 70 vuotta ajanut uhanalaisten eläinten ja kasvien asemaa paremmaksi, kuten SLL:n historiikkikirja hienosti tuo esille. Samalla on puolustettu luonnon monimuotoisuutta. Meille jäsenille tämä toiminta on antanut tyydytystä, koska useimmat meistä ovat aitoja luonnon ystäviä.
Monimuotoisuuden vaalimisella on monet tutut perusteensa. Lajirikkaampi luonto on monessa tapauksessa kestävämpi luontaisia tai ihmisen aiheuttamia muutoksia vastaan kuin “man made” tai köyhdytetty systeemi. Nyt asia on ajankohtaisempi kuin koskaan maapallon historiassa ilmastonmuutoksen seurauksena.
Uhkakuvaan liittyy myös toinen puoli. Ilmaston lämpenemisen myötä monimuotoisuus meillä myös kasvaa. Uusia hyönteislajeja. lintuja ym. eliöstöä kotiutuu maahamme jatkuvasti.
Itse olen muutaman vuoden ollut innostunut perhoskasveista. On ollut jännittävää huomata omalla pihalla, miten lukuisat Keski-Euroopasta kotoisin olevat, mutta aiemmin meillä talvenarat kukkakasvit, pensaat ja puut pärjäävät nyt täälläkin.
Samalla monet näistä kasvilajeista ovat sellaisia, jotka kaikkein parhaiten houkuttelevat perhosia kukkiinsa. Jos edes osalla maamme noin vajaasta miljoonasta pihasta, puutarhasta ja kesämökkitontista kasvatettaisiin näitä hyviä mesikasveja -joita toki kotimaisista lajeistakin löytyy kymmenittäin - niin hyönteis- ja lintumaailman rikkautta ja runsautta voitaisiin omakohtaisesti auttaa.
Useat eri eliölajiryhmissä tehdyt selvitykset ovat viime vuosikymmeninä osoittaneet, että pedoilla on aiempaa tiedettyä suurempi merkitys monimuotoisuuden säilyttäjänä ja rikastuttajana. Tällöin merkitystä on eniten ekosysteemien kannalta yleisillä, runsaslukuisilla ja/tai ravintoverkkojen huippupedoilla.
Näitä tietoja Suomen oloihin siirrettynä tuntuu vääryydeltä, että esimerkiksi ketut ja mäyrät (vaikka jälkmmäinen onkin lähes vegetaari) ovat metsästyslakimme mukaan täysin vapaasti tapettavissa myös silloin kun niillä on poikaset luolissaan. Tai että pohjolan luonnon kuningaslajin suden luku on viranomaisten myötävaikutuksella meillä erittäin alhainen.
Välillä tuntuu siltä, että metsästyspuoli on ottanut muutenkin pitävän niskaotteen luonnonsuojelijoiden joukosta. Onko järkeä vaikkapa siinä, että sekä meillä, EU:ssa että talvehtimisalueilla vähentynyttä vesilintujemme kaunotarta jouhisorsaa tai selvästi niukentunutta heinätavikantaa saa vapaasti syksyisin räiskiä haulikolla. Puhumattakaan Keski- ja Pohjois-Suomessa metsoista, metsäluontomme yhdestä ykköslajista.
Eli liittomme puolustakoon monimuotoisuutta kaikilla rintamilla.
Synkeämmäksi muuttuneet ajatukset keskeytyvät äkisti.
“Pprrsssssss…..”
Tyohuoneen ovi avautuu ja Koda-poika ilmoittaa, että tämän kevään ensimmäinen kimalainen on tullut pörisemään sisään ikkunalle. Terttuseljapensaan kukat ovat juuri parahiksi auenneet -ainakin pari viikkoa etuajassa ennätyslämpimän talven jälkeen- joten tälle karvaiselle pölyttäjälle riittäisi ulkonakin puuhaa. Kodaa pörisijä naurattaa, mutta vähän myös pelottaa. Palautamme kimalaisen juomalsin avulla omaan ympäristöönsä.
Riku Cajander
Luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen
niittykuva: LKA/www.kuvaliiteri.fi
