Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Kolumnit Voiko ihminen olla metsän kummi?

Klikkaa kartasta:

Tuomas Aivelo: Nykyinen sukupuuttoaalto ja sen viisi pikkuserkkua

Risto Sulkava: Lähiluonto kunniaan

Eero Yrjö-Koskinen: Lisäydinvoima veisi pohjan biotalouden kehittämiseltä

Teemu Tuovinen: Laturihelvetti ja piuhat poikki

Maria Nuutinen: Syyllisyyskilpi ja ilmastonmuutos

Nelli Turunen: Suurten tunteiden Älä osta mitään -päivä

Juhani Paavola: Maan musta turvepääkaupunki

Harri Hölttä: Positiivisen tiedottamisen sietämätön keveys

Anna Puu: Voiko ihminen olla metsän kummi?

Janne Sivonen: Voitetaan Ruotsi reilusti

Harri Hölttä: Älytarra hoi, älä jätä!

Sinikka Kunttu: Syksyinen luonto avaa aistit

Pertti Sundqvist: Kielletyn hedelmän ihana maku?

Risto Sulkava: Metsähallitus 150 vuotta - entä jatkossa?

Janne Björklund: Luo oma energian ja sähkön tuulivoima!

Leo Stranius: Secretary-General Mr. Ban Ki-moon

Heini Jalava: Humahdus ja huumaus

Kaarina Tiainen: SOS - Save Our Seal

Risto Sulkava ja Eero Yrjö-Koskinen: Saimaannorppa ehditään vielä pelastaa

Tarja Heikkonen: Sammutellaan Earth Hourissa

Ilpo Kuronen: Suomalaisia petkutettiin ympäristön tilasta

Jouni Nissinen: Voiman pimeä puoli

Eero Yrjö-Koskinen: Passaa pakkasen puolesta

Minttu Massinen: Avohakkuu on minunkin asiani

Tarja Ketola: Parempaa tulevaisuutta tekemässä

Risto Sulkava: Lahjoja jouluksi

Nelly Rontti: Ydinvoima ja uraanikaivokset ovat ihmiskunnan suurimpia syntejä

Annukka Berg: Ruuan ALV-ale ja rahan ikiaikaiset liikkeet

Janne Björklund: Ydinvoiman hiekkalaatikossa liian monta lapiota

Eero Yrjö-Koskinen: Valtuustoissa päätetään arjen yksityiskohdista

Katja Torkko: Talkoilla kunniaa esi-isiemme työlle

Leo Stranius: Tulevaisuusbudjetti ilmastopolitiikan suhteen ristiriitainen

Harri Hölttä: Kaiken se kestää

Hannele Ahponen: Ne laivasysteemit ja jätevesihommat

Sini Eräjää: Ihan vapaaehtoisesti

Sinikka Kunttu: Retkellä keskellä kaupunkia

Sini Harkki: Sademetsäpuukalusteiden seurauksista

Riku Cajander: Monimuotoisuutta juhlavuonna: perhosia ja petoja

Sini Veuro: Nautinnollista nuukailua

Tuire Laurinolli: Talousministeriöt kaappaamassa aluehallinnon

Erja Heino: Miksi jätettä hyysätään?

Harri Hölttä: Sitransoiton ABC

Satu Lähteenoja: Pieniä ja suuria ympäristötekoja

Kaarina Toivonen: Pistetään tuulemaan Suomessakin!

Vesa Luhta: "...näet sammalet myllätyt"

Risto Sulkava: Visioita Luonnonsuojeluliiton tulevaisuudesta

Simo Kyllönen Balin ilmastokokouksessa

Kati Vierikko: Metsää on moneksi - vai onko?

Tapani Veistola: Hallitus uhkaa soitamme

Hannele Ahponen: Ilmastokestävyys vesiensuojelun periaatteeksi

Seppo J. Ojala: Yhdyskuntalinnut - vihattavia vai rakastettavia?

Hanna-Kaisa Hellsten: Hyvät pahat kierrätyspullot

Tuuli Kaskinen: Ilmastonmuutos on yksi kasvun rajoista

Leo Stranius: Vanhasen hallituksen ympäristöpolitiikasta puuttuu kunnianhimo

Heikki Susiluoma: Vattajan hiekat puolustusvoimien vankina!

Ilkka Hanski: Luonnontilaisista metsistä

Leena Harkimo: Öljyntorjunnan tason vastattava öljykuljetusten kasvavaa määrää

Sari Essayah: Geenimaataloutta à la Sailas

Yrjö Hakanen: Onko kaikki kaupan?

Pertti Siilahti: Saimaannorpalle koti puhtaalla Saimaalla

Juha Beurling: Ilmastonmuutoksen hillinnän rahoitus esille

Heikki Susiluoma: Luomusika - joulun ekoahdistuksesta vapahtaja

Anni Sinnemäki: Älä Osta Mitään -päivänä nautitaan elämyksistä

Eero Yrjö-Koskinen: Turve ei tarjoa kestävää ratkaisua Suomen energiatarpeisiin

Thomas Wallgren: Takaisin juurille

 

Voiko ihminen olla metsän kummi?

Kolumni 28.10.2009 Anna Puu

annapuustjarvi11-400x.jpgKun pohdin omaa kiinnostustani ympäristöasioihin, ihmettelen mistä se on saanut alkunsa. Olen aika varma siitä, ettei se ole lähtöisin perheestäni. Vaikka isäni olikin jyrkästi roskaamista vastaan ja iskosti sen myös minuun, ei meillä koskaan mitään kierrätetty tai puhuttu luontoarvoista.

Toisaalta kaikki parhaimmat lapsuus- ja nuoruusmuistoni liittyvät jollain tavalla luontoon ja erityisesti metsään: kesät mökillä metsän keskellä, talviset hiihtoretket mummun kanssa Imatran metsissä ja ystävien kanssa hengailu Outokummun metsiköissä ja pusikoissa (siellä sai rauhassa istuskella). Mutta vasta opiskeluaikoina kiinnostukseni ympäristöasioihin konkretisoitui ja aloin oikeasti miettiä, että millainen vaikutus ihmisten tekemisillä on ympäröivään luontoon. Voin kertoa, että asian tajuaminen on vähintäänkin masentava kokemus, ja siinä suuressa kuviossa yksi pieni ihminen tuntee olonsa voimattomaksi.

Luin yhtenä kesäisenä päivänä sähköpostejani, joiden joukossa oli yhteydenotto Suomen luonnonsuojeluliitolta. SLL:ssa joku oli varmaankin lukenut ympäristökiinnostuksestani tai kierrätysmieltymyksistäni, sillä sähköpostissa kyseltiin olisinko kiinnostunut lähtemään mukaan heidän metsiensuojelutoimintaansa, metsäkummiksi.

En ole kenenkään kummi, mutta voisin kuvitella, että kummiksi pyytäminen on yksi hienoimmista eleistä ja suurimmista kunnioista. Olinkin äärimmäisen iloinen ja otettu saamastani pyynnöstä, joten vastasin postiin heti myöntyvästi, ilman sen kummemmin ajattelematta asiaa.

Tiedättekö sen tunteen, kun kuulee jonkun hyvän kappaleen ja se sytyttää heti ensitahdeista asti? Samanlainen reaktio tuli metsäkummiudesta.

Teen usein asioita ja päätöksia pelkän intuition perusteella - liika analysointi saa aikaan lähinnä aivosolmuja eikä anna vastausta suuntaan eikä toiseen. Tiedättekö sen tunteen, kun kuulee jonkun hyvän kappaleen ja se sytyttää heti ensitahdeista asti? No, samankaltainen reaktio tuli metsäkummiudesta, en osaa selittää sitä sen paremmin.

Metsäkummius. Tiedän kyllä mitä perinteinen uskonnollinen kummius tarkoittaa, mutta mitä yhteistä sillä on metsäkummiuden kanssa? Ja voiko ihminen ylipäänsä olla metsän kummi?

Uskonnollisessa merkityksessä kummin tehtävänä on toimia hengellisenä esimerkkinä ja tuntea oma uskontonsa, jotta pystyy siirtämään tietonsa ja taitonsa myös kummilapselleen. Kehitysyhteistyön puitteissa taas voi olla kummi lahjoittamalla tietyn summan rahaa kuukaudessa. Kummatkaan määritelmät eivät selitä omaa käsitystäni metsäkummiudesta, metsien puolustajana ja metsien suojelun puolestapuhujana. Taidan taas luottaa siihen niin kutsuttuun mututuntumaan tässäkin asiassa.

En suostu seisomaan tumput suorina. Onhan rakastamansa asian puolesta tehtävä edes jotain - ja metsä on juuri sitä, rakastamani asia. En ole metsäasiantuntija enkä ole hyvä tunnistamaan sieniä, kasveja tai lintulajeja, mutta rakastan metsässä kävelyä ja oleilua, metsän värejä, estetiikkaa, tuoksua, ääniä, sen kätkemää elämää, rauhan tunnetta ja kaikkea mitä se vain tarjoaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen ihminen voi löytää itsensä metsässä, vaikka olisi kuinka urbanisoitunut.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen ihminen voi löytää itsensä metsässä, vaikka olisi kuinka urbanisoitunut. Toivon, että tulevan metsäkummiusvuoteni aikana mahdollisimman moni kanssatallaaja inspiroituisi metsistä ja ymmärtäisi niiden suojelun tärkeyden, sillä Suomessakin luonnontilaiset metsät ovat hupenemassa talousmetsän tieltä ilman arvokasta suojelutyötä.

annapuustjarvi-250x.jpgTämän syksyn suurimpia murheenaiheitani on ollut se, etten ajanpuutteen takia päässyt Lappiin ruskavaellukselle. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että myös Helsingistä ja sen lähiseuduilta löytyy hienoja patikointikohteita, kun vain tajuaa etsiä. Olen asunut Helsingissä kohta kolme vuotta ja häpeäkseni en ole esimerkiksi tiennyt Luukin ulkoilualueen olemassaolosta. Lupaan itselleni ottavani tulevaisuudessa näistä asioista paremmin selvää, enkä vain nurise kotona kun ei ehdi Lappiin tai Itä-Suomeen patikoimaan!

Ja lupaan myös raportoida löydöksistäni, kokemuksistani ja mietinnöistäni pitkin tulevaa vuotta. Nyt en kuitenkaan mukavuudenhaluisena lähde harhailemaan sateiseen metsään, vaan vedän viltin korviini ja ihmettelen miten tähän aikaan voi olla jo näin pimeää... Lunta ja hiihtolatuja odotellessa.

 

- Anna Puu

 

Anna Puu on Suomen luonnonsuojeluliiton metsäkummi. Lue lisää: www.sll.fi/metsakampanja

 

Kuvat SLL / Mikko Käkelä