Lisäydinvoima veisi pohjan biotalouden kehittämiseltä
Kolumni 3.2.2010 Eero Yrjö-Koskinen
Valtioneuvostolla on parhaillaan käsiteltävänään kolme hakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi. Lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon.
Kuten työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusennusteista käy ilmi, Suomeen on jo syntymässä riittävää sähkökapasiteettia vuoden 2020 kulutustarpeiden kattamiseksi. Sen myötä suuri osa lisäydinvoimasta myytäisiin ulkomaille.
Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen uhkaa lopahtaa, mikäli eduskunta päättää lisäydinvoiman rakentamisesta. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi.
Mitä mieltä on panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä saturoitu ydinvoimalla tuotetulla sähköllä? Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi. Siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa.
Julkisessa keskustelussa ei ole selvästikään tiedostettu ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen? Mikä muu voisi tarjota työpaikkoja siellä missä perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän?
Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua piristystä Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. Meillä on vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista elinkeinoistamme. Poliittisilla päätöksillä voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista.
Lisäydinvoima uhkaa viedä pohjan näiltä innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi.
Eero Yrjö-Koskinen, Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja
Kommentoi kolumnia! Kirjoita asiallisesti ja mielellään omalla nimellä. Kommenttisi julkaistaan tällä sivulla tarkistuksen jälkeen. Punaisella täplällä merkityt kohdat ovat pakollisia täyttää.
Hyvä Eero!: Heikki Partanen 3.2.2010
Ydinvoiman käyttö on tulella tai nitroglyserolilla leikittelyä. On todella satsattava uusiutuviin energiamuotoihin ja energian säästöön!
Ydinvoima-Suomestako kaivosteollisuuden "banaanivaltio": Jaakko Lahti 13.2.2010
Ydinvoimapolitiikka Suomessa yhdessä vanhanaikaisen kaivoslain kanssa ohjaa Suomea juuri päinvastaiseen suuntaan kuin on EU:n alueen virallinen tavoite: Saada lisättyä uusiutuvan energian osuutta. Myönteisellä ydinvoimapäätöksellä olisi väistämättä kokonaisvaltaista vaikutusta Suomen energiantuotannon kehittämiseen. Vaikka muuta joku väittäisi.
Tässä lainaus kirjoittamastani kommentista paikallisen TU-yhdistyksemme lehteen 2.4.2009 otsikolla: Mahdollisuudet käsissämme "Suomessa pitäisi varsinkin nyt keskittyä energiaomavaraisuuteen, eikä enää puuhasteltaisi vanhojen vieläpä ulkoa ostettujen energiamuotojen parissa. Valtiontaloutta pitäisi nyt oikeasti suunnata uusille urille esimerkiksi nopeuttamalla bio- ja tuulienergian moninaista käyttöönottoa sallimalla verottoman rypsidieselin käyttö maataloudessa ja ottamalla tuulivoimaloiden yleistymistä tukeva syöttötariffijärjestelmä heti käyttöön! Nythän tuulisähköä ei ole mitenkään kysyntää vastaavaa määrää saatavilla. Oikein taloutta ohjailemalla hoituisi työllisyys ja Kioton velvoitteetkin kuin itsestään! Minkälainen lasku lopulta tulee ydinvoimalatöppäilyistä sähkölaskun maksajille? (Uraanin hinta on lyhyessä ajassa kymmenkertaistunut) Minkä ihmeen takia kiikutammekaan puuenergiamme pellettien muodossa ulkomaille ja samaan aikaan Suomeen tuodaan pellettitakkoja Italiasta? Minkä takia uudet hyötysuhteeltaan aivan uudella tasolla olevat Suomalaiset tuulivoimalat asennetaankin Intiaan? (Intiassa valtio on luvannut maaseudulle ilmaisen sähkön). Suomi on edelleen keksijöiden luvattu maa ja tässäkin lamaannuksessa ”porkkanamallit” toimivat parhaiten. Lamasta ei nousta pohtimalla lisäveroja! Valtion tulisi aivan uudella tavalla huolehtia perusinfrastruktuurista: Hyvä sijoitus olisi nyt valtion omistaman maan kattavan tietoliikenneverkon rakentaminen, (Suomi on jäänyt jo selvästi nopeuksissa jalkoihin nykyisten kilpailumekanismien vaikutuksesta). Saman kaltaisia ongelmia on olemassa sähkön runkoverkon omistussuhteiden kautta. Kaikkea ei pysty eikä ole järkevää toteuttaa puhtaasti ”vapaalla kilpailulla”. Inhimillinen ja tulevaisuuteen katsova yhteiskuntajärjestys ja hyvin koulutettu väestö pitävät Suomen tulevaisuudessakin jaloillaan. Ei siis jokin yksi suuri teollisuuden ala".
Näen siis Ydinvoiman tukevan juuri sellaista vanhanaikaista suurteollisuusajattelua, jonka rinnalla ikäänkuin vapautetaan itsemme miettimästä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Jo rakenteilla olevan ydinvoimalaprotoon investoijat ovat varmasti laskelmoineet vievänsä ydinvoimasähköä Pohjoismaihin hyvällä hinnalla. Laitoksen lopulta valmistuttua saattaa olla että polttoaineen hinta on noussut pilviin ja ydivoimasähköä ei enää halua kukaan itseään kunnioittava ostaa!








