Vattajan hiekat puolustusvoimien panttivankina!
Heikki Susiluoma, kolumni 17.4.2007

Kiroilu oli aikamoinen, kun viikonlopuksi suunniteltu retki Lohtajan
Vattajanniemeen peruuntui viime tingassa. Ajalle 10.–13.4.2007
ilmoitettuja ammuntoja olikin päätetty jatkaa viikonlopun yli.
Puolustusvoimien sivuilla ei edes kerrottu ammuntojen jatkumisesta vaan
asia selvisi paikalliseksi oppaaksi lupautuneen henkilön Leena-Maria
Siirilän vieraillessa alueelle johtavan tien päässä. Siellä oli
ilmoitus ammuntojen jatkumisesta.
Vattajan hiekkadyynialue on Pohjoismaiden arvokkain rantadyynien alue.
Vattajan hiekkadyynialue on Pohjoismaiden arvokkain rantadyynien
alue, ja se on tavalliselta kansalta pääosin suljettu. Vaikka alueen
rakentamattomana pysyminen onkin tämän puolustuskäytön ansiota, niin
tässä maailmassa pitäisi pystyä ratkaisuihin, joissa arvokas luontoalue
saataisiin laajemman ihmisjoukon ulottuville.
Rakkaus luontoon syntyy kokemuksesta.
Rakkaus luontoon syntyy
kokemuksesta, ja vastuun tunne siitä huolehtimiseen syntyy
osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Tätä puolustusvoimat
rikkovat räikeästi Vattajalla.
Heikki Susiluoma
Hallituksen puheenjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliitto








