Kielletyn hedelmän ihana maku?

Lähtölinja edessä, kaasuvipu täysille, vauhti kiihtyy. Esitys alkaa, sauva hitaasti taakse, nopeutta 520, silmukan voi aloittaa. Tasainen veto, maisema vajoaa alemmas, kääntyy. Kone on pystyssä, aavistuksen verran löysemmin vetoa, vielä vähän, olen silmukan huipulla. Korkeutta tarpeeksi. Kaasu pienelle, veto alkaa kiristyä, kone kääntyy pystysuoraan alaspäin, tarkistetaan korkeus ja nopeus, tiukka veto, lentokenttä vilisee alla.

Muistelen vuotta 1978. Olin lentämässä taitolentoesitystä kentän päällä. Joukko yleisöä siellä täällä kenttäalueella tähyili ylöspäin. Oli hienoa hallita konetta, tuntea sen liikkeet ja g-voimat, vauhti. Taivaalla voisi sanoa olevansa vapaa kuin taivaan lintu, mutta se ei ole ihan totta. Lennonjohto pitää huolta, ettei sallitun alueen rajoja ylitä. Aikaakin on vain vähän. Seuraavan esittäjä odotti jo vuoroaan.  Vapaus on näennäistä. Yhtä kaikki, lentäminen oli ja varmaan olisi vieläkin todella hienoa ja jännittävää. Taitolento on kaunista, ihan kuin taitoluistelukin, erona vain vauhti ja voimanlähde.

Seuraavana immelman, vaakakierre ja nousukierre. Vauhti maksimissaan, veto. Kone nousee, kääntyy selälleen. Sauva vasemmalle, puoli kierrosta. Jatkan sen perään koko kierroksen. Vauhti riittää, kevyt veto. Nokka nousee, aloitan kierteet. Nopeus hidastuu. Käännän koneen selälleen ja annan noka painua. Vauhti kiihtyy, kone syöksyy alaspäin. Veto sauvasta, 5 geetä, vaakalentoa, jatkan vinosilmukkaan.

Lentäminen on monen haave. Harvalla on mahdollisuutta harrastaa taitolentoa, ilmailusta voi kuitenkin nauttia muutenkin. Lentokentälle vie myös laskuvarjohyppääjien tie, samaten kuumailmapalloilijat voinee laskea ilmailun harrastajiksi.

Edellä kirjoitettu on vain puolet tarinasta. Se on lentäjän puoli. Kuka kertoisi niiden ajatukset, jotka joutuvat kärsimään lentomelusta tai pakokaasupäästöistä? Itse asiassa me kaikki olemme kärsijöiden joukossa. Lentokoneen kuluttama polttoaine aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Kärsijänä on ensin muu luonto, sitten ihmiset. Ikävä esimerkki lentomelun haitoista on Hangon lentokenttä. Sen lähellä niin vakituista kuin loma-asutustakin.  Ihmiset haluavat olla pihoillaan, levätä ja rentoutua, nauttia luonnon hiljaisuudesta ja kesästä. Samanaikaisesti kuitenkin toiset haluavat harrastaa laskuvarjohyppäämistä. Hyppy parin kilometrin korkeudesta on toisille sellaista huumaa, ettei sitä maassa seisova voi ymmärtää. Kummankin osapuolen pitäisi muistaa ”ne toiset”.

Lentäjästä tai laskuvarjohyppääjästä saattaa tuntua, että haitta on hetkellinen eikä kovinkaan häiritsevä. Taitolennossa koneen polttoaineenkulutus on maksimissaan, hyöty on ohjaajan ja katselijoiden hetkellinen ilo. Laskuvarjohyppääjä ehtii nauttia hypystään vain lyhyen aikaa, ennen kuin maa vetää puoleensa. Kun laskuvarjohyppykone kiipeää korkeuksiin, sen melu kuuluu kymmenkunta minuuttia kilometrien halkaisijaltaan olevalla alueella. Sen jälkeen kolme minuuttia hiljaisempaa koneen tullessa alas. Pari minuuttia uuden hyppääjäjoukon lastaamista, ja sama toistuu. Loma-asunnossaan lepäilevä ihminen kuulee lentomelun aamuyhdeksästä iltakahdeksaan, kaksi kolmasosaa ajasta. Kun muuten on hiljaista, lentokoneen melu erottuu. Siitä tulee vähitellen kiusallinen, verenpainetta nostava ärsytystekijä. Eikä sitä pääse pakoon muuta kuin palaamalla kaupunkiasunnolle, liikenteen meluun.

Jokaisella tarinalla on kaksi puolta. Lentokoneen liikehdinnästä nauttiva ohjaaja kokee toisen puolen. Siitä on helppo kertoa ja mukava lukea. Mutta entä se toinen puoli? Jos lentäisin nyt, olisiko minulla huono omatunto?

Kuva: Pertti Sundqvist

Pertti Sundqvist, Luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen

entinen sotilaslentäjä, majuri evp