Visioita Luonnonsuojeluliiton tulevaisuudesta
kolumni 2.1.2008

Suomen luonnonsuojeluliitto on demokraattinen ja tehokas suojelujärjestö, Suomen paras alallaan. Hyvääkin voi silti aina parantaa - ja itse asiassa parantaminen on nykymaailmassa jopa edellytys paikallaan pysymiselle.
Jokaiselle riittää tekemistä, mutta halutessaan voi jättää aktiivivaikuttamisen myös muille ja osallistua vain jäsenmaksulla.
Tarkemmin Suomen luonnonsuojeluliittoon perehtymättömälle liitto näyttäytyy usein hieman hajanaisena ja vähän sekavana organisaationa. Osittain tämä lienee tietämättömyyttä, mutta siinäkin tapauksessa liiton on syytä parantaa, eli lisätä yleistä tietämystä toiminnastaan ja rakenteestaan. Tässä hyvänä apuna toimii mm. www.sll.fi-sivuille kerätty tietous, mutta tehokkainta on yhä edelleen suusta-suuhun menetelmän käyttö. Kannattaa kertoa kaverillekin, että SLL:n keskustoimistossa tekee päivittäin suuri joukko ihmisiä keskeisen tärkeää valtakunnallista luonnonsuojelutyötä. Samaan aikaa piireissä vaikutetaan maakunnallisiin, suoraan jokaista ihmistä koskettaviin, ympäristöön, luontoon ja virkistykseen liittyviin asioihin. Edelleen kannattaa muistuttaa, että
helpointa on lähteä mukaan paikallisyhdistyksen toimintaan; retkille, kokouksiin ja muihin tapahtumiin. Sieltä saa runsaasti virikkeitä ja jos aktiivisuutta riittää, pääsee helposti myös mukaan laajempiin luonnon suojelua edistäviin aiheisiin. Jokaiselle riittää tekemistä, mutta halutessaan voi jättää aktiivivaikuttamisen myös muille ja osallistua vain jäsenmaksulla. Jäseneksi liittyminen on jo sinänsä kannanotto luonnon puolesta ja sen avulla saa myös lisätietoa, mm. Luonnonsuojelijan kautta. Tietysti jäsenmaksut myös ovat keskeisen tärkeä kansalaisjärjestön toiminnan rahoituskeino. Ilman jäseniä suojelutoimintakin lakkaisi.
Mutta mitä SLL:n toiminnan tehostamiseksi sitten voisi tehdä? Nykyinen rahoitustaso ei mahdollista palkatun työvoiman lisäämistä. On siis organisoitava ja luotettava vapaaehtoisuuden voimaan.
Mielestäni liiton ja piirien toiminnan jakoa voisi kehittää siihen suuntaan, että piirit reagoisivat enemmän erilaisiin akuutteihin ajankohtaisasioihin ja liiton keskustoimisto puolestaan pyrkisi ottamaan aktiivisemman roolin ennakoinnissa: ennakoimaan tärkeitä asiakokonaisuuksia ja tekemään niihin liittyviä aloitteita ja esityksiä.
Nykyisin tuntuu välillä siltä, että Suomen luonnonsuojeluliitto ainoastaan reagoi muiden tekemisiin - on siis se "räksyttävä rakki karavaanin kintereillä". Negatiivissävyisen reagoinnin lomaan toivoisi enemmän "positiivisia" aloitteita. Tulevaisuutta ennakoivia aloitteita joutuisivat silloin toiset haukkumaan, mutta karavaanin suunta saattaisi hiljalleen muuttua.
Uusilla ihmisillä on myös taipumus uudenlaiseen ajatteluun, ja tästä vapauden, innostuksen ja rakkauden yhteenliittymästä syntyy myös uusia ideoita.
Tämä asetelman ylösalaisin kääntäminen on vaikeaa, mutta siihen suuntaan kannattaa pyrkiä. Yksi keskeinen toimija eteenpäin katsovien aloitteiden tekemisessä ovat ilman muuta SLL:n laajan kentän vapaaehtoistoimijat ja eri alojen asiantuntijat. Vapaaehtoistyön merkitystä ei saa väheksyä. Usein on niin, että työntekijä hiljalleen väsyy ja kyllästyy ikuiselta vaikuttavaan työtaakkaansa. Samaan aikaan hiljattain mukaan tullut, täynnä rakkautta luontoon oleva vapaaehtoinen suorastaan pursuaa toimintatarmoa. Uusilla ihmisillä on myös taipumus uudenlaiseen ajatteluun, ja tästä vapauden, innostuksen ja rakkauden yhteenliittymästä syntyy myös uusia ideoita.
Mutta kuinka koota jäsenkunnan loistavat ideat jatkojalostukseen ja liiton toiminnaksi? Ennen kuin parempi "aloitepankki" on keksitty, viestittäkää ideanne vaikka puheenjohtajalle; lupaan vähintäänkin välittää ideoita mm. liiton eri alojen vastuuhenkilöiden ja valiokuntien työskentelyssä pohdittavaksi ja edelleen jalostettavaksi.
Risto Sulkava
Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja
risto.sulkava(at)sll.fi
Revontulikuva: Kuvaliiteri/LKA








