Metsää on moneksi – vai onko?

Tuntui kipeältä nähdä tielle ilmestyneet tukkipinot. Kesämökkiämme ympäröivät, vielä viimeiset kapeat ”viherkäytävät” olivat saaneet erittäin hyvän markkina-arvon kuusitukin hinnannousun myötä. Aamulla koko karuus valkeni meille, maisemamme arvo oli romahtanut.

Omituista kyllä, mutta sanalle ”metsä” ei ole olemassa virallista biologista määritystä.

Mieleeni palautui mielenkiintoinen keskustelu ystäväni ja paikallisaktivistin kanssa, jossa pohdimme ”Miten määrittää metsä?”.
Omituista kyllä, mutta sanalle ”metsä” ei ole olemassa virallista biologista määritystä, toisin kun aarnio- tai luonnonmetsälle.
Lainsäädäntömmekään ei määritä metsää, vaikka antaakin selvät ohjeet kuinka niitä on hakattava ja uudistettava. Jouduin saman ongelman eteen kun tein esitystä ”Metsien uusista arvoista”. Päädyin ehdottamaan kolmenlaista metsän määritystä: poliittista, arkista ja mielikuvituksen metsää.

Ensimmäisessä metsä edustaa yhteiskunnan asettamia velvoitteita ja metsä on vahvasti tuotteistettu. Se tuottaa puuta, marjoja, sieniä, virkistystä, monimuotoisuutta, hyvinvointia, hiilensidontakykyä. Yhteistä näille lähtökohdiltaan erilaisille arvoille on se että metsästä pyritään ottamaan kaikki mahdollinen hyöty irti ihmisen hyvinvoinnin tai luonnonsuojelun takia. Arkimetsä edustaa meille lähintä metsää. Se voi olla oma tai kaupungin virkistysmetsä, mutta olennaista siinä on että olemme sen kautta suorassa yhteydessä metsään. Arkimetsässä saatamme toteuttaa henkilökohtaisia arvovalintoja. Lopulta meillä on mielikuva-metsä, joka
edustaa meille kaikkea hyvää mitä metsän käsitteeseen haluamme tai olemme oppineet liittämään.

Kansallisen metsäohjelman tulisi vastata siitä, että meillä on tulevaisuudessakin oikeus erilaisiin arkimetsiin ja mahdollisuus löytää unelmiemme metsät.

Nämä kolme käsitettä saattavat olla vahvasti ristiriidassa keskenään. Avohakattu metsäalue, josta kannot ja risut on nostettu energiakäyttöön, ja joka on sen jälkeen äestetty ja istutettu kuuselle, tuskin edustaa kenenkään mielikuva-metsää. Poliittisen, hyötynäkökulmasta lähtevän metsä-määrityksen rinnalle olisi tuotava sekä arkeen että mielikuviin perustuvat määrityskriteerit, joissa metsä näyttää, kuulostaa, tuoksuu ja tuntuu metsältä. Kansallisen metsäohjelman tulisi vastata siitä, että meillä on tulevaisuudessakin oikeus erilaisiin arkimetsiin ja mahdollisuus löytää unelmiemme metsät. Pelkkä lupaus uudesta metsästä avohakkuulle 60 vuoden kuluttua ei riitä.

Kati Vierikko
SLL:n hallituksen jäsen
HeLSY:n hallituksen jäsen