Ympäristöpalkinnot
SLL:n Keski-Suomen piirin myöntämät ympäristöpalkinnot
2003 Erkki ja Marja Kalmarille tukiryhmineen Maailman Ympäristöpäivänä 5.6.2003 biokaasun käytön esimerkillisestä edistämisestä Suomessa. Heidän maatilansa on sekä lämmitetty että sähköistetty biokaasulla ja sähköä riittää myös myyntiin. Biokaasulla toimii myös heidän autonsa, Suomen ensimmäisenä. Palkintotiedote
2002 Aini ja Risto Lepänjuurelle Maailman Ympäristöpäivänä 5.6.2002 pehmeän metsänkäsittelyn toteuttamisesta Levälahti -tilallaan Sumiaisissa Suomen ensimmäisen yksityistilan ekometsäsuunnitelman valmistuessa. Palkintotiedote
2001 Viljamensaaren suojelijoille, maan omistajien edustajille Juhani ja Kimmo Mäkiselle Korpilahden Putkilahdessa 5.6.2001. Saari on hyvä esimerkki lehto-alueesta, jonka käyttö on järjestetty luonnonarvot säilyttävällä tavalla jo pitkän ajan kuluessa. Alue kuuluu mm. Naturaan ja on valkoselkätikan ruokailualuetta. Palkintotiedote
1998 Agronomi Lea-Elina Nikkilälle, Leivonmäki, Haapalehdon luomutilan ekologisesti kestävästä, esimerkillisestä hoidosta ja tietojen jakamisesta. Tila oli pitkään sähköistetty aurinko- ja tuulienergialla. Palkinto luovutettiin piirin järjestämän, SLL:n 60-vuotistaivalta juhlistavan tilaisuuden yhteydessä Putkilahdessa 10.7.1998. Tila on sittemmin perustetun Leivonmäen kansallispuiston keskellä. Palkintotiedote Haapalehdon sivut
1997 Tontunvuoritoimikunnalle ja Vilho Rautialalle Jyväskylän maalaiskunnan Vesangassa 16.10. Rautiala on Tontunvuoren suojelualueen entinen maanomistaja. Liike toimi 10 vuotta tuloksellisesti Tontunvuoren suurkaatopaikan torjumiseksi.
1996 Kalabiologi Anssi Elorannalle, Keski-Suomen ympäristökeskus 8.8.1996, mm. virtavesien ennallistamistöiden käynnistäjänä ja asiantuntijana.
1995 Putkilahden kyläseuralle Korpilahdella 21.6. aktiivisesta mukanaolosta paikallisissa luonnonhoitohankkeissa, kuten niittyjen ja lintuvesien hoidossa, ja arvokkaasta miljööstä huolehtimisesta.
1994 Metsä-Serlan Äänekosken tehtaille 13.7.1994 vesistöön kohdistuneiden päästöjen voimakkaaseen vähentämiseen suostumisesta, mitä seurasi siirtyminen ns. tiukentuneiden lupaehtojen kauteen koko Suomessa.
1993 Vaarunvuori-liikkeelle/ Juhani Paavola ja Heljä Taavitsainen 15.6.1993 pumppuvoimalahankkeen vastaisesta kamppailusta erityisen arvokkaalla luonnonalueella Korpilahdella. Voimala olisi kuluttanut noin 25 % enemmän sähköä kuin tuottanut. Kamppailu Vaarun puolesta kesti 30 vuotta. SLL:n valtakunnallinen ympäristöpalkinto vuonna 1997. Vaarunsivut
1991 Reino "Myrkky"-Salmiselle ansioista Jämsän-Jyväskylän alueen myrkkyjen selvittelystä sekä lahonsuoja-aine KY-5:n valtakunnallisen käytön lopettamisesta.
1989 Keski-Suomen lääninhallituksen ympäristönsuojelutoimistolle, ilmansuojelun toimialalle.
Kuvat biokaasuauto ja Vaaru Juhani Paavola, kuva Haapalehto Haapalehdon nettisivuilta.

