EU: turve ei ole biopolttoaine
Keskisuomalainen antaa uutisoinnissaan 24.1. kovin harhaanjohtavan kuvan
turpeen määrittelystä EU:n 23.1. julkistamassa energia- ja
ilmastopaketissa. EU ei ole määritellyt turvetta biopolttoaineeksi, koska
se olisi luonnontieteellisesti virheellistä. EU ei myöskään hyväksy soilla
kasvavia kasveja biopolttoainetavoitteen toteuttamisessa. Syynä
jälkimmäiseen on ekologisten kriteerien asettaminen hyväksyttävälle
biopolttoaineiden tuotannolle.
Turpeesta valmistettuja liikennepolttoaineita toki saa käyttää
sellaisenaan tai sekoituksena biopolttoaineiden kanssa aivan kuten
kivihiilestä, raakaöljystä ja maakaasusta valmistettuja polttoaineita.
Mutta vain biopolttoaineiden ja muilla uusiutuvilla energiamuodoilla
tuotettujen polttoaineiden osuus lasketaan vuodelle 2020 Suomelle
asetettujen velvoitteiden toteuttamiseen: vähintään 10 % liikenteestä ja
vähintään 38 % kaikesta energiankulutuksesta uusiutuvilla.
Aiemmin peltoa ja metsää varten ojitettujen soiden turpeen
kasvihuonekaasutase on ihmistoiminnasta johtuen muuttunut. Tällaisen
turpeen (mutta ei soiden turpeen) käytöllä voidaan saada aikaan
päästövähennystä bensiiniin verrattuna. Suomen turveteollisuus ei
toistaiseksi ole kyseistä turvetta käyttänyt, mutta mikäli käyttö alkaa,
sillä saavutettavat päästövähennykset raakaöljypohjaisia polttoaineita
korvattaessa on mahdollista laskea Suomen kasvihuonekaasuvelvoitteiden
toteuttamisessa. Se ei kuitenkaan muuta kyseistä turvetta
biopolttoaineeksi, kuten maakaasuakaan ei määritellä biopolttoaineeksi,
vaikka sen avulla saadaan vähennettyä päästöjä bensiiniin verrattuna.
Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistyksen hallitus

