Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

Helsyn alkutaipaleen vaiheita

Helsyn 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemme entisten puheenjohtajien muistelmia. 70-luvulla puheenjohtajana toiminut Ilkka Viitasalo muistelee Helsyn varhaisten vuosien tapahtumia.

”Vastuu on sen, joka haitan havaitsee”

1960-luvulla paikallisia luonnonsuojeluyhdistyksiä oli varsin harvassa. Niiden tarve kävi luonnonsuojeluliikkeen piirissä ilmeiseksi. Puhtaan luonnonsuojelun ja -harrastuksen rinnalle nousi vaikuttaminen koko ympäristön kenttään. Emojärjestö Suomen luonnonsuojeluyhdistys SLY muuttui liitoksi (SLL) ja läänikohtaisiksi piireiksi 1960-luvun lopulla. Sekä liitto että piirit ajoivat tarmokkaasti paikallisten yhdistysten perustamista.

Pääkaupungin ympäristön tila oli 1960- luvun lopulla varsin huolestuttava. Suuria luontoalueita, kuten Viikki, Uutela ja Vartiosaari, ehdotettiin rakennettaviksi. Keskuspuistoon kohdistui suuria paineita, olihan se hyvää kallioista rakennusmaata. Kaupungin metsät olivat raaka-ainelähteitä, ja metsänhoitoa rahoitettiin puunhakkuilla. Kaupungin läpi suunniteltiin valtavia moottoriteitä, esim. Tarvontie – Itä-Pasila ja keskustan kehäväylä. Ydinvoimaloita ehdotettiin ainakin Uutelaan, Granölle, Melkkiin, Miessaareen ja Kirkkonummen Hirsalaan (siis Helsinkiin päin puhaltavan tuulen yläpuolelle).

Järjestäytyminen

Luonnonsuojeluliike oli monille hankkeiden vetäjille tuntematon, osaton toimija, riitapukari ja härskien vitsien aihe, esimerkkinä nimitys ”ohutkaulaiset luonnonsuojelijat”. Nykyisin sen on korvannut viherpiipertäjät-termi. Lainsäädäntö oli kehittymätöntä. Vasta uusi vesilaki ja myöhemmin laki ympäristövaikutusten arvioinnista antoivat tavallisille kansalaisille edes jonkinlaisen mahdollisuuden tulla kuulluksi tai antaa lausuntoja vireillä olevista ympäristöasioista. Sananvalta oli kuitenkin hankkeiden alullepanijoilla ja maanomistajilla.

Helsingin seudun luonnonsuojeluyhdistys HSLSY, siis nykyisen HELSY:n edeltäjä, perustettiin v. 1970. Sen toimialue ulottui Järvenpäästä Inkooseen, Siposeen, Espooseen ja Helsinkiin. Se joutui keskelle edellä mainittuja rakennushankkeita. Kun kannanottojamme ei pyydetty, niitä annettiin ja julkistettiin niin varhain kuin mahdollista. Huomasimme pian, että kannanottomme olivat aina joko liian aikaisia tai liian myöhäisiä, ei koskaan sopivasti ajoissa.

Kaupunkisuunnittelun lisäksi puututtiin ainakin vesiensuojeluun ja jätehuoltoon. Kaupungilla oli kaatopaikkoja mm. Pasilassa ja Pikku-Huopalahden itärannalla. Jätteiden polttolaitos rakennettiin Kyläsaareen, siis kaupungin maantieteelliseen keskustaan. Sen ajan tavan mukaan mitään savukaasujen puhdistuslaitteita ei ollut. Poltossa muodostunut jätekuona läjitettiin laitoksen viereen.

Uutta sekajätteen kaatopaikkaa ehdotettiin mm. nykyisen Viikin alueen itärannalle, joka nyt kuuluu luonnonsuojelualueeseen. Mitään jätteiden lajitteluahan ei tuolloin ollut (sanomalehtipaperin keräystä lukuun ottamatta). Kaupunkia ympäröiviin vesiin laskettiin vaillinaisesti puhdistettuja jätevesiä, ja sisälahdissa velloi sinilevistä ja viemäribakteereista koostunut saastekimara. Merelliset uimarantamme pidettiin kuitenkin lähes poikkeuksetta auki, vaikka jo silloin tiedettiin paljon saasteiden riskeistä. Tuumattiin vain, että eihän kukaan nyt meressä suu auki ui.

Kaupunki oli perustanut jätevesikomitean, joka julkisti mietintönsä 1970. Komitea myönsi sisälahtien surkean tilan, mutta ehdotti vain vaillinaisesti puhdistettujen jätevesien kokoamista ja johtamista ulos merelle, lähelle Espoon rajaa, Katajaluodon merialueelle. Yhdistys yhdessä SLLn kanssa järjesti asiasta keskusteluja ja lähetti kirjelmiä. Vaadimme puhdistuksen tehostamista fosforin poistolla. Tätä ei ymmärretty. ”Mitä se sellainen puhdistaminen on? Vesihän on jo ihan kirkasta.” Vesien biologiset mekanismit eivät olleet kovin hyvin tiedossa.

Luonnon- ja metsien suojelua pidettiin kehityksen jarruna. Yhdistys onnistui kuitenkin herättämään huomiota ainakin Keskuspuiston ja Viikin ruovikkoalueen arvoon. Kiitos siitä ei tietenkään lankea yhdistykselle, vaan ennen kaikkea monille virkamiehille, jotka alkoivat ja uskalsivat puhua luontoarvojen puolesta.

Ympäristöasioiden hallinto alkoi 1970 -luvulle mentäessä muotoutua. Kaupunginhallitus perusti helmikuussa 1971 ympäristönsuojelutoimikunnan, ja pian palkattiin ensimmäinen vakinainen ympäristönsuojeluasiamies. Kaupungin virastoihin ilmaantui ympäristöasioiden suunnittelijoita ja valmistelijoita. Niihin yhdistys oli paljon yhteydessä, ja vähitellen ympäristöasioista vakiintui uusi toimiala sekä valtiolle että kunnille. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Ilkka Viitasalo

Puheenjohtaja 1975-1977

Kirjoitus on julkaistu alunperin Helsyn Takiainen-lehdessä vuonna 2010.

Lue lisää: Helsyn uurastus Viikki-liikkeessä